Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Yhteenveto naisen kyynärän tapahtumista
Language can point towards an experience, it is not the experience. Olsen 1993,
46.
Näin jälkeen päin arvioiden oli Naisen kyynär kehollinen prosessi, jota äly tarkkailee.
Siihen aikaan puhuin asioista kuin erillisinä tapahtumina, vaikka mielestäni
koinkin liikkeen kehon kokonaisvaltaisena tapahtumana. Silti sen arviointi
jäi irralliseksi; tarve verbalisoida vei liikkeen reflektoinnin pois itse liikkeestä.
Ajattelin, että sisältö olisi joku uusi elementti, jota sitten erikseen käsiteltäisiin.
En ehkä vielä uskonutkaan liikkeen ilmaisuvoimaan ja että siinä voisi
olla sisältö itsessään. Sisältö on ihminen ja ihminen maailmassa olevana. Kertomus
ei aina kerro olemisen kokemusta. Olettamuksenihan oli ollut, että liikkeen
analyysi tapahtuisi orgaanisella tasolla ja johtaisi sisällöllisten ideoiden
kehittelyyn. Sen jälkeen löytyisi liikkeen laatu ja vasta sitten alkaisi myös
emotionaalisen tulkinnan, ilmaisun kehittyminen. En ymmärtänyt, että nämä
kaikki elementit olivat koko ajan läsnä. Niistä voitaisiin puhua erikseen, mutta
mikään niistä ei ole olemassa ilman toistaan. Tämänkaltainen, fenomenologiseen
filosofiaan perustuva ajattelu alkoi paljastua minulle vasta myöhemmin. Tuolloin,
Naisen kyynärän aikoihin, olen itseanalyysini mukaan ollut varsin
kartesiolainen subjekti, joka eritteli sielun ja ruumiin erilleen toisistaan. Vaikka
puhuinkin tanssijan osuudesta liikkeen tuottamiseen, olin itse vielä nirso paljastamaan
omia syvimpiä ajatuksiani. Ne kuuluivat ainoastaan minulle. Tuo ajattelu
kuvasi jälleen jakoa: tanssijat olivat kuin eri puolta, ei samaa situaatiota. En
ollut koreografina vielä kypsä todellisesti jakamaan prosessia heidän kanssaan.
Teoksen tekotapa oli ominaista juuri tässä teoksessa. Se opetti minulle tanssija-koreografina
ennen kaikkea luottamaan itseeni ja toisiin tanssijoihin sekä
siihen, että liike lähtee, on ja elää jokaisessa tanssijassa itsessään. Koreografina
olen silloin auttaja liikkeen esilletuomisessa. Lisäksi metodisesti työntekotapa
oli hauskaa: aikuiset leikkien tekemässä vakavaa tanssitaidetta! Tanssijoina
kannoimme kokemuksen prosessista kehoissamme. Se näkyi ja välitti ei-juonellistakin
sisältöä katsojalle. Liikkumavara ja reagointitila säilyivät siten myös
katsojilla.
75