Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

siihen läheisesti liittyviä ilmiöitä.
Mitä tanssi on? Kuka määrittelee sen, mikä on tanssia ja kuka saa olla tanssija?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin törmään lähes päivittäin oman työni yhteydessä.
Olla tanssija tanssiteoksessa, jota katsoja katsoo. Se, miten tanssija itsensä kokee,
pohjautuu usein niihin yleistyksiin, jotka milloinkin sattuvat olemaan vallalla.
Tällöin esimerkiksi yleisö tai lehtikritiikki ovat heijastelupinta, jonka
perusteella tanssija usein muodostaa käsityksen tanssijuudestaan.
Institutionaalinen taidekäsitys korostaa kontekstuaalista lähestymistapaa ja
tarkastelee taidetta sosiaalisena ilmiönä. Käsityksen mukaan jokin on taidetta,
kun yhteisö suhtautuu siihen siten, että se on sitä. Määritteeksi ei kuitenkaan riitä,
että ”…taidetta on mikä tahansa, mitä taiteeksi sanotaan” vaan liike korostaa
yhteiskunnan tapojen ja instituutioiden merkitystä. (Eaton 1994, 108-109).
Tanssista puhuttaessa voidaankin aluksi pohtia sitä, mikä on tanssimaailma ja
ketkä siihen kuuluvat. Onko tanssikenttä irrallinen saareke ja oma instituutionsa,
joka sulkee pois tai päästää sisään sääntöjensä mukaan?
Monroe C. Beardsleyn mukaan käsitteellisen taiteen näkökulmasta katsottuna
kaikki mitä taiteilija itse katsoo olevan taidetta on sitä, vaikka se ei olisikaan
näkyvää (Beardsley 1987, 17). Näkyvyyden vaade kuuluu erityisen usein tanssin
tarkastelun problematiikkaan. Mikä tekee esimerkiksi tavallisesta kävelystä
tanssia? Riittääkö vastaukseksi, että tanssija itse kokee tanssivansa kävellessään?
Miten tämä kokemus välittyy katsojalle?
Turusen mukaan asenteisiin vaikuttavat erilaiset uskomukset ja käsitykset sekä
usein tiedostamattomasti omaksuttu tietty ajatuskulttuuri; tarkastelusiivilä,
jonka läpi tarkastelija määrittelee kohteensa (Turunen 1998, 16). Tässä yhteydessä
määrittelyn kohde on tanssija tai tanssiteos.
Tanssintekijöiden kannalta katsottuna pohdinnat tanssin olemuksesta liittyvät
kehollisuuden kokemiseen, pohdintoihin siitä, mitä kokemus on. Pohdinnoissa
ja eri lähestymistavoissa tulee toki huomioida ihmisen maailmaan
kietoutuneisuus: vaikka puhutaankin tanssikentästä tai tanssimaailmasta, on
siinä toimiva yksilö aina suhteessa ympäröivään maailmaan.
Tanssintutkija Margery J. Turnerin mukaan Eric Hawkins korosti tanssissa sen
välittömyyttä ja sen hetkellistä ja katoavaa luonnetta. Hawkinsin mielestä
tanssista tekee ainutlaatuisen ne ulottuvuudet, jotka tanssija saavuttaa työskennellessään
täydellisen läsnäolon ja tietoisuuden tilassa suhteuttaen ne painovoimaan.
Liike kehittyy hetki hetkeltä ja vain tässä hetkessä ja sitä ohjaa tanssijan
oma sisäinen ajantaju. Tanssi voi muodostua pienieleisyydestä ja vähäisestä
122