Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

erilaisiin kasvu- ja kehityskontrollikäyriin. Jos nämä eivät toteudu ennustusten
mukaisesti, vanhempi syyllistetään ja alkaa loputon kontrollien kierre. En puhu
tässä asiantuntijuutta vastaan sinällään. Kritisoinnin kohteena on asiantuntijavalta,
jossa korostuu määrittävä ja arvottava ote kohteeseen. Itse korostankin
asiantuntijan roolia auttajana.
Taiteesta puhuttaessa ja huolimatta tietyistä erityisvapauksista, joita taiteilija
voi ottaa, on aina huomioitava, että on kuitenkin ensisijaisesti kysymys ihmisestä.
Siksi ei ole suinkaan yhdentekevää, miten ihmistä kohdellaan. Tanssin
kenttäkään ei ole muusta elämästä irrallaan oleva saareke, jossa tanssijaa voi
kohdella miten vain, mielivaltaisesti. Tämän vuoksi koreografinkin tulisi tarkistaa
käsitystään ihmisestä, maailmasta ja siinä olemisesta. Ei tietenkään riitä,
että näin tekee vain koreografi, mutta on kohdallista aloittaa tarkastelu koreografista,
koska hän on yleensä ainakin työskentelyn alussa valitsijan, päättäjän ja
käskijän roolissa.
Yleisiä huomioita dialogisuudesta
Lähtiessäni työstämään teosta Kahdeksan jokea jouduin dialogisuuden sisältöjä
pohtiessani uudenlaisiin lähtökohta-asetelmiin. Peruskysymyksiini kuului,
mikä on tiedon laatu, jota tavoittelen taiteellisen työni yhteydessä. En voinut
edellyttää, että mukana olleet tanssijat olisivat dialogisuusfilosofeja ja että työ
siten etenisi luontevasti dialogisuuden teemoja tunnustellen. Kysyessäni työn
alkuvaiheessa, mitä dialogisuus tanssijoille merkitsi, aiheutti se lähinnä joko
hämmennystä, välinpitämättömyyttä tai arkikielen mukaisia suoria vastauksia
suoraan kysymykseeni. Siihen vaikuttivat tanssijoiden eri taustat: jotkut olivat
jo tottuneet työskentelemään ”dialogisesti” esimerkiksi minun kanssani aiemmissa
lisensiaatintyöhöni kuuluvien produktioiden yhteydessä; jotkut eivät
välttämättä olleet lainkaan kiinnostuneita painottamaan dialogisuuden käsitettä
työskentelyn edellytyksenä. Osalle dialogisuus ilmeni hyvin luontevana mahdollisuutena
vaikuttaa tapahtumien kulkuun niin tanssissa kuin työolosuhteiden
yhteydessä riippumatta siitä, mikä tanssillinen tausta oli.
Teoksen Kahdeksan jokea jälkeisissä töissä, Kolme pientä peikkoa, Horse Songs
sekä Hiljaisuuksia, ilmeni dialogisuuden tematiikka erityisesti suhteessa työtapoihin.
Pohdinkin, tarkoittaako dialogisuus työtapana sitä, että tanssija saa
vaikuttaa koreografiaan, jolloin koreografi on äärimmäisessä tapauksessa vain
osien järjestelijä ja rakenteen kokoaja kuten jossain määrin esimerkiksi teok-
211