Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

sijan omat intentiot ilmenevät parhaalla mahdollisella tavalla. Tärkein oletukseni
oli, että keinot luovat mahdollisuuksia. Fokukseksi tuli tällöin prosessi, jonka
aikana arvioinnin kohteeksi nousivat työtapojen toimivuus erilaisilla, eri-ikäisillä
ja eri taustoja omaavilla persoonallisilla tanssijoilla. Vaatimukseni oli, että
tanssijat olivat jollakin tavalla pitäneet yllä ammatissa toimimiseen edellytettävää
fyysistä kuntoa ja että he olisivat avoimia uuden oppimiseen. 25 Taiteellisessa
työssäni ei kuitenkaan ollut kysymys vertailusta: en tehnyt laboratoriokokeita
tanssijat koekaniineina tai pohtinut, voiko vanhemmiten tanssia vai ei. Voimakas
ennakkoaavistukseni oli myös, että voisin tuoda esille vain niitä löydöksiä,
jotka ilmenisivät näissä nimenomaisissa prosesseissa. Jos ne onnistuisivat, ei
se vielä tarkoittaisi, että mikä muu tanssiproduktio hyvänsä onnistuisi juuri näitä
metodeja käyttäen.
Tarkastelin koreografista prosessia uuden tanssin viitekehyksessä soveltaen
release-, alignment- ja improvisaatiometodeja näkemykseeni tanssista. Uudesta
tanssista puhuessani en kuitenkaan tarkoita jotakin siihen sidottua tanssityyliä.
Esikäsitykseni oli, että uuden tanssin alueilla liikuttaessa voidaan jo toimia
erilaisena ja oman kehon ominaisuudet huomioon ottavana tanssijana. Tanssi on
tanssin käytäntö ja käsitykseni mukaan vanhenevan tanssijan ongelma on pitkälti
katsantokannallinen. Mutta edes näiden katsantokantojen, uskomusten ja käsitysten
aukipurkaminen ei kuitenkaan välttämättä takaa sitä, että tanssija jatkaisi
uraansa. Virtaukseksi onkin muodostunut kannustaa tanssijaa uranvaihdokseen.
Millä muilla tavoin voidaan tanssin sisältöjä tuoda esille? Mitä on tuo mystinen
”muu” tai usein käytetty kuvaus liikkeen laadusta? Miltä se näyttää? Miten sen tunnistaa?
Olen pyrkinyt taiteellisessa työssäni kartoittamaan tätä aluetta ”muu” sekä
kehittämään työtapoja, joiden avulla tanssija voisi jatkaa uraansa mahdollisimman
pitkään. Teosteni tanssijat olivat 30–60-vuotiaita. He eivät kuitenkaan esittäneet
vanhaa ihmistä tai tanssijaa. Ajatuksellinen suhtautumistapani korosti
kehojen samanarvoisuutta ja samalla kunkin tanssijan ainutlaatuisuutta lähtökohtanaan
kehon senhetkinen tila. Pääkysymykseni oli, miksi useat tanssijat lopettavat
tanssimisensa jo neljänkympin hujakoilla. Ongelmaan ei löydy mitään yksise-
25. Tässä mielessä esimerkiksi Naisen kyynärän esitysten jälkeen törmäsin väärinkäsityksiin.
Sain mm. erään puhelinsoiton 50-vuotiaalta naiselta. Hän ei ollut koskaan
tanssia kohtaan tuntemastaan kiinnostuksesta huolimatta harrastanut tanssia. Nyt hän
kuvitteli, että olin perustanut ryhmän vanhemmille tanssijoille, jossa tanssia harjoitetaan
pehmeän luonnollisesti ilman ammattiin tähtäävää aiempaa harjoittelua.
52