Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

kyllä mulla on tyhjä olo. Onko se positiivista, negatiivista, kumpaakin? Mielellään
sen sanoisi, että jotakin on tehty.
Riitta/tyhjyys:
Tyhjyys näkyy sillä tavalla, että se muuttuu se tekeminen esityksessä sellaiseksi,
että ei näe itseään ulkoapäin siinä. Miten meni? Se on kauhean vaikea kysymys. Se
on sama kuin kysyisi, että miten sä voit. Niin. Se on tärkeää löytää semmoinen tila
siinä esityksessäkin, että se ei ole just vaan sitä esittämistä, että niin kuin esitetään.
Itselleni eniten sitä esittämistä tuli neliössä ja esikaravaanissa, jotka on kaikista
pelkistetyimpiä. Ne on toiminut parhaiten, koska niitä tavallaan pelkää, ne
on niin pelkistettyjä ja sitten niitä tekee niin ”pure movement” pohjalta.
Jaana/turvaverkko:
Me oltiin menossa siihen suuntaan, että me oltais voitu alkaa tekee tiukkoja rakenteita.
Oltais tehty semmoinen tie, turvaverkko tai kartta. Mutta sitten siinä
tapahtui niin ku se prosessi, me alettiinkin jonkun muun tekemisen tai kokemisen
kautta tekemään sitä. Kumminkin se painottui siihen, että se ote siihen
esittämiseen ei ole turvattu tai koodattu, joka antais vaan yhden mallin meille.
Yksi iso asia prosessissa oli suhde muusikkoon. Miten me sitten avattiin ja otettiin
muusikko mukaan siihen meidän maailmaan. Ei heti alusta ja lyhkäsimmissä
periodeissa. Mitäköhän siinä sitten tapahtui. Sakarin lähtökohta oli improvisatorinen,
se ei ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Riitta/rakenne:
Kuitenkin meillä kaikilla oli jonkinlaisen rakenteen löytäminen päämääränä,
ettei se mennyt vapaaksi improvisaatioksi.
Jaana/rakenne:
Aluksi itse kullakin ja kaikilla yhdessä oli tarve löytää joitakin rakenteita, josta
päästä alkuun. Ja sitten, kun oltiin löydetty ne, niin pystyimme toimimaan väljemmin
ja rakenteet saivat muuttua. Alussa me tietysti asetettiin niitä tilanteita ja
rakenteita, jotta ei olisi mennyt niin paljon aikaa, jotta oltaisiin päästy käsiksi
siihen maailmaan. Teimme myös sopimuksia maailmasta, jota kohtaan oltiin menossa.
198