Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

itse liikemateriaali ollut ensisijainen mielenkiinnon kohde. Tärkeämpänä näin
sen, miten tanssijat saisivat liikemateriaalin toimimaan ja mikä rooli minulla
oli siinä tapahtumassa. Se vaatii tarkkuutta, mutta tarkkuudella en tarkoita esimerkiksi
sitä, että liikkeet suoritetaan ryhmässä identtisesti, unisonossa tai,
että liikesarjat osataan ja muistetaan täydellisesti. Vaikka sarjoja ja liikkeitä
olisikin opeteltu loputtomasti toistaen, oli pyrkimyksenä päästä rakenteiden
taakse. Tällöin tarkkuus ilmenee laatuna ja liikkeen intentiona. Sen vuoksi (joskus
myös tanssijoiden harmiksi) sarja ”rikottiin”. Sitä muunneltiin erilaisten
improvisaatiotehtävien avulla tai se ”unohdettiin kokonaan”, kuten seuraavassa
eräs tanssijoista ilmaisee:
Mä mietin sitä, kun me alettiin tekemään sitä yhtä pitkää sarjaa ja tehtiin sitä pitkään
ja pitkään ja sitä jauhettiin ihan hirveästi ja se oli ihan nastaa ja haasteellista.
Sitten jossakin vaiheessa mä ihan kyllästyin ja ajattelin, että mitä me tätä jauhetaan,
että tästä ei tule mitään. Sitten loppujen lopuksi aika piankin sen jälkeen kävi
ilmi, että sitä sarjaa sellaisenaan ei käytetäkään. Sitten mä ajattelin, että mitä vitsi
tätä sarjaa on jauhettu. Sitten tänä aamuna mä yhtäkkiä tajusin vasta hyvin paljon
jälkeenpäin, että loppujen lopuksi se oli mun mielestä ihan elimellinen osa, koska
sitten kun me tehtiin se alun, mikä se nyt olikaan, tää kolme möykkyä, tää syntymä
tai mikä tahansa. Sitten kun se oli siinä hirmu vapaana improna, mutta jollakin
lailla siinä se sarja oli mennyt hirveen syvälle: sitten se kuitenkin oli luonut jonkun
maailman ja myös yhteisen maailman niiden tanssijoiden kanssa, joiden kanssa
ei tanssinut. Niin sitten kuitenkin, kun ajattelen jälkeen päin, että niin pinnallinen
kuin se oli siinä keskivaiheessa sitä prosessia, ehkä viikon verran alkoi olla sellainen
olo, että onks tästä mitään hyötyä, niin nyt mä tajuun, että se oli sitten kuitenkin
syvällistä. Ja mä olin kuullut, että Pina Bausch tekee hirveesti sellaista, että
niillä on joku oikein pitkä sarja ja sitten ne jauhaa sitä kuin hullut. Loppujen lopuksi
sarjasta saattaa olla jäljellä vain yksi kädenliike ja kuitenkin sillä on joku
merkitys. Tanssija 1998, haastattelu.
Uskoin koko ajan, että työskentelyn seurauksena ja sen ansiosta tilalle ilmaantuisi
jotakin muuta, uutta, tuoretta, mutta konsepteiltaan alkuperäistä vastaavaa
liikemateriaalia. Tanssijoiden pitkän, tuskaisan jauhamisprosessin jälkeen
näin myös mielestäni tapahtuikin: jotakin yhdistävää jäi, epäoleellinen karsiutui
itsestään pois, intentio säilyi.
Tämänkaltaiset rikkomisen ja rikkoutumisen kokemukset koreografina ovat
olleet minulle toistuvia: Naisen kyynärässä tämä rikkoutuminen tapahtui
tilallisesti minikoreografian sovittamisessa suurelle näyttämölle niin, että kokonaisuus
oli valmis vasta muutama päivä ennen ensi-iltaa. Noppaa heittävissä
139