Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Jaana:
Mutta onhan se meille kaivo tai se lähtökohta. Kaivo on se lähtökohta, joka on
tuottanut ne muut elementit ja tilanteet.
Riitta:
Mutta toisaalta mä en ymmärrä enää sitä mun paikkaa siinä. Jotenkin mulle tulee
semmoinen olo, että miten mä voin olla siinä; vetäydynkö vai mitä? Siinä
kaivattaisiin ohjausta, miten paljon mä voin tehdä tai miten vähän. Ja sitten mä
oon hirveän kaukana. Mähän olen just siellä takana, minkä takia me siirrettiin se
koko portaikko eteen.
Jaana/dialogi:
Mutta kun sä oot siellä takana ja mä edessä niin sehän luo sen tilan, eiks se oo
just, että me täydennetään toisiamme ja käydään koko ajan sitä dialogia siitä
kumpi on edessä ja kumpi takana.
Riitta/dialogi:
Mulle tuli semmoinen olo, että mä häiritsen sun oloa siinä ammeessa. Tiina on
nostanut myös valoillaan siitä sun kohtauksen semmoiseksi elementiksi, että
onko se lähtenyt menee semmoiseen suuntaan, että mä en mahdu enää samaan
kuvaan.
Jaana/dialogi:
Jos lähtökohta on me, niin sehän jatkuu. Siinä nostetaan toi ja toi juttu, mutta ne
keinot, miten me käydään sitä dialogia, on sen koko jutun ydin. Sä oot rappusilla
ja mä ammeessa, tottakai koko biisin aikana aina nostetaan jotakin, mutta meidän
dialogi jatkuu. Se pitää mut vireenä ja antaa mulle syyn tehdä sitä juttua.
Riitta/mielen kaivo:
Miksi mulla on tunne, että koko juttu loppuu kesken, että se alkaa vasta siitä kaivosta.
Latistuisko juttu, jos me pitkitettäisiin sitä? Sä oot kuullut kanssa sitä palautetta,
että kaivon jälkeen se on ollut sitä ja tätä, että nyt ne tanssii, että kaikki
muu on ollut pohjustusta lopun tanssahtelulle.
203