Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

tiettyyn pisteeseen sallimani liikkeellinen vapaus, jonka tuli kuitenkin olla suorassa
yhteydessä koreografisiin lähtökohtiin. Luonnehdin tämänkaltaista työskentelyä
kutsumisen menetelmäksi, jossa tanssijan suhde materiaaliin muotoutuu
mieltämisen kautta. Työtilanne nähdään silloin pelikenttänä, jossa tanssijoiden
välisiä tapahtumia ohjaavat annettujen liike-elementtien lisäksi sattuma
ja kyky reagoida sattumaan ja sattuman synnyttämiin uusiin tapahtumiin
menettämättä koreografisia konsepteja. Itse olen maalari: visualisoin raamit
tapahtumien ympärille, rakennan puitteita, joissa toimia; luon omalta osalta
teoksen maailmaa ja sen henkeä.
Tarkastelutapa riippuu osiltaan myös siitä, miten koreografia on kehkeytynyt.
Onko teos esimerkiksi ”valmis”, rekonstruktio aiemmasta teoksesta. Rekonstruktion
käsite tanssin yhteydessä on kuitenkin ongelmallinen: vaikka
tanssin liikkeelliset ja ajatukselliset lähtökohdat sekä koreografian rakenne
olisivatkin samat, ei teoksesta koskaan kehkeydy alkuperäisen näköistä. Ihmiset
ovat aina erilaisia, alkuperäismiehityskin on ajan kuluessa muuttunut.
Tarkkakaan kopiointi alkuperäisestä ideasta ei voi toteutua. Tosin juuri se saattaakin
olla tanssirekonstruktiossa mielenkiintoista, nähdä ajan muuntumo.
Tämänkaltainen lähtökohtatilanne oli esimerkiksi esityksessä Hiljaisuuksia.
Jos teos on jonkun muun koreografia, kuten baletti tai musikaali, on
koreografin roolina olla toisten luomien liikesarjojen harjoittaja tai baletissa
ja näytelmässä jonkun kohdan tai kokonaisuuden koreografioija, joka ei luonnollisestikaan
tarkoita sitä, että koreografin työ olisi tuolloin vaatimattomampaa,
helpompaa tai vähemmän arvostettavaa. Uuden teoksen kyseessä ollessa
koreografi on usein samanaikaisesti kuvainnollisesti kirjailijan, dramaturgin
ja ohjaajan roolissa.
Koreografin rooleja on monia. Mikä on minun roolini? Minkälainen käsitys
minulla on koreografiasta projektina? Onko tanssin kenttä olemisen alusta,
maailma, jossa elän ja toimin, kommunikoin ja vaikutan, etsin ja löydän? Vai onko
tanssikenttä irrallinen saareke, jossa tanssi on tuote, jota arvioidaan ulkoapäin
asiantuntijavoimien avulla? Tuon tämän osan yhteydessä esille niitä pohdintoja,
joita kävin lähinnä itseni kanssa perustellessani omia koreografisia valintoja.
En kuitenkaan analysoi ”perustasolla” valmista teosta: en vastaa siihen, miksi
tanssija kulkee diagonaalissa tietyllä tavalla, miksi lamppu roikkuu jossakin tietyssä
paikassa tai mikä on vaikkapa musiikin ja liikkeen välinen suhde. Vastuu
on myös katsojan: tanssi liikkeellisenä kielenä assosioi moneen eri suuntaan.
Katsojalla on lupa valita oma suuntansa. Olen jokaisessa harjoitusprosessissa
130