Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

74
Kiitokset monet tanssinäytöksestä. Auli Räsäsen arvostelu oli kyllä myönteinen,
mutta hämmästyttävää, ettei hän nähnyt siinä kuin naisen kehon ja sen liikkeen.
Ei se minusta ollut pelkkää ristiriidatonta liikkeen nautiskelua. Löysin
symboliikkaa paljon. Esim. lelut, naisen keittiötavarat yms. oli yksi osa naisen
elämää. Jatkuva liike oli kuin elämän virta, etsiskelyä, lysähtämistä, ponnistelua
eteenpäin naisen maailmassa. Nuo seipäät! Niissähän vasta symboliikkaa
oli. Kapuloitten asettelu oli kuin tulitikkuleikki, kuka uskaltaa. Vene oli vahva
ilmaisu yhteisestä tulevaisuudesta: yhdessä naiset, niin pärjätään. Ne ”dadamaiset”
kärpäslaulut olivat siinä nukkuma-asennossa ihanan hauskat. Nauroin
katketakseni. Hyvä! Uutta! Olikohan koko juttu dadaa? Tuskin. Minusta se oli
naisten kamppailua naisten maailmassa kyynärpäitäkin välillä käyttäen. Karismaattinen
Riitta Vainio näkyi ja erottui tekniikaltaan. Riitta Pasasen syke säilyi
koko ajan, hän vaan jatkoi, ja jatkoi...Sisältöä oli vaikka minkä verran. Ihmettelen
Auli Räsästä, kun ei nähnyt.
Teimmepä Arjan kanssa treffit ja saavuimme katsomaan Sinua ryhmässäsi. Oli
todella mieleenpainuva esitys, taideteos. Me Arjan kanssa panimme kädet ristiin
ja sanoimme, että kyllä Riitta (Vainio) onnistuu. Ja niin kävi. Onnistumisen
lisäksi teos oli ilmaisurikas ja tuntui koko ajan hyvältä katsoa koreografian
etenemistä. Ainakin voin vakuuttaa, että ulkonaista eroa ei ollut liikkumisessa
ja intensiivisyyttäsi riitti muillekin antaa. Ilmaisussa koin, että rooli oli ikäänkuin
Sinulle, juuri Sinulle – kypsyneen ihmisen hahmo nuorten joukossa. Hahmo,
joka yritti kantaa kortensa kekoon ja laittaa palasia paikalleen, järjestykseen
yhdessä nuorten kanssa. Yhtä hyvin asiaa voi katsoa naisnäkökulmasta,
naisten yhteistyön vaikeudet jne. En tiedä, tällaista mulle tuli mieleen. Ja miten
loppuosassa olit veneessä kuin Lemminkäisen äiti – niin! Ja te kaikki naiset olitte
samassa veneessä. Näitä ajatuksia tuli mieleen.
On mielenkiintoista huomata, miten ihmiset haluavat nähdä tanssissa merkityksiä.
Oma lähtökohtani ei ollut naisyhteisön kuvaaminen. Toisaalta, kuten aiemmin
sanoin, on tanssissa aina sisältö, halusi niin tai ei. Tavallaan katsojakin
on hypännyt tässä kaivoon ja sitä kautta yhteisille pohjavesille, jota voisi myös
kutsua kollektiiviseksi piilotajunnaksi. Ainakin itse uskon, että meillä ihmisillä
on paljon yhteistä, jota emme tiedosta. Tämän tiedostamattoman tason
itsessämme voimme kohdata esimerkiksi taiteen kautta.