Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

hetkellä muuta kuin antaa purkauksen tapahtua. Terapeuttisia välineitä asian
käsittelyyn minulla ei ollut, mutta uskon, että tämänkaltaisen olotilan saavuttaminen
toi tanssiin tanssijalle itselleen tärkeitä merkityksiä.
Vainion astuessa tilaan yhdessä Pasasen kanssa tapahtui jonkun tuntemattoman
asian kohtaamista, jossa aikaisemmin ei ole ollut tilan tunnetta eikä olemassaoloa
Vainiolle. Se puhkesi jostakin siitä raivosta, että on verbalisoitava jotakin, jota ei
voi verbalisoida. Se on aluksi tila, joka on hiljainen ja jolla ei ole ääntä, joka syntyi
alitajunnan kutsumisesta, tiedostamattoman kutsumisesta esille. Se tulee kuitenkin
ikään kuin kutsumattomana vieraana tietoisen kutsumana. Tapahtui jotakin,
koska Will (Pasanen-Willberg) sanoi jonkun sanan. Siitä lähtien heräsi Vainion
raivo kymmeniä vuosia taaksepäin muistona istumisesta musiikki-, kuvataide-,
draamaseminaareissa, kokouksissa. Sieltä puuttui aina sana ”tanssi”. Samoin
psykoanalyyttiset ja terapeuttiset viitekehykset, jossa ehdottomana edellytyksenä
on ollut, että tanssijan on pystyttävä verbalisoimaan. Vainiolla on niin
paljon asioita siitä todellisesta tiedosta, jota ei voi suoraan verbalisoida sanoiksi.
Nimenomaan silloin alitajunnan tuottama liikemateriaali menee katki. On ehdotonta,
että on välitön luottamus Willbergin ja Vainion välillä siinä hiljaisessa tilanteessa
eli että on kaikupohja sen uuden liikkeen tulla esille (tiedostamattoman
ja ennen näkymättömän liikkeen, ennen ilmaisemattoman liikkeen tai äänteen tulla
esille). Se ilmaisi ensin itsensä raivona ja voimattomana pahoinvointina, mutta
raivoa, joka on täysin avutonta ja hiljaista, mutta joka voidaan sanoa olevan vanhuudesta
johtuvan selän heikkoutta, kulumaa, liiallista tanssin liikkuvuutta nikamien
rasituksessa. Nykyisen terminologian mukaan on selitettävissä, että on aikakin
lopettaa, kun on 60-vuotias... Kuitenkin Will kutsui sitä esiin ja se, että sillä oli
nyt lupa tulla. Me otettiin riski, että onko mahdollista antaa sen tulla sellaisessa
muodossa kuin se purkautuu lihaksista. Will sanoi muutamia avainsanoja ilmaan,
jotka Vainiolta on täysin unohtunut nyt. Mutta se lähti lentoon. Se on valkoinen
lintu, joka oman itsensä tai toisten muodostamassa häkissä, on vankilassa, josta
ei ollut ulospääsyä. Tanssija on katatonisesti paralysoitunut liikkumattomaan immobilisaatioon
häkissä joka on niin tiukka, että se ei voi liikkua. Ensimmäinen
muisto häkistä on, että viikon vanha Vainio-vauva (nimetön) tuodaan kotiin. Kotiin
tulemiseen liittyy aina naisena olemisen side, vankila. Kaikki, mikä on läheistä,
sidotaan. Vainiolla on liian suuri rintahäkki tai vauvalla. Äidin mielestä. Mutta
siinä ei ole lääketieteellisesti mitään vikaa.
Miekkalisäke rintalastasta puuttuu. Vainion äiti sitoo kuukaudeksi tiukan
siteen rinnan ympärille painaakseen rintakehän luut alas...
Vuodesta 1977 saakka Vainio on tehnyt liikunnan syvätyöskentelyä saadakseen
energiansa ja selkänsä kasaan (joka on mennyt poikki) ja aina on todennut,
että se katkeaa vyötärön kohdalta poikki. Jalat ja torso on erit. Jalat ikään kuin
putoavat alta pois. Niin kauan kuin on voinut tanssia lujaa, kovaa, saadakseen
ne yhteen, on asia ollut OK, mutta kun lannerangan nikamien välilevyt ovat
madaltuneet ja kuluneet. Lääkäri väittää yliliikkuvuudesta. Taistelu on ollut aika
89