Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

keen laatuja? Johdatteleeko se lukijan tutkimus-sanan ”oikean” merkityksen
suhteen harhaan? Kahtiajako tieteelliseen tanssin tutkimukseen ja taiteelliseen
tanssin tarkasteluun on mielestäni epäoikeudenmukaista. Tieteilijä voi
tutkia ja tehdä esitysanalyysejä taideteoksista ja esityksistä. Taiteilija, joka tarkastelee
omaa työtään ja kokemuksiaan siitä, nähdään helposti epäpätevänä arvioimaan
työnsä sisältöjä ja lähtökohtia, merkityksiä ja merkitysyhteyksiä. Se,
että ”taiteellispainotteinen” taiteilija ei voisi kuvata työtään tutkia-sanalla, on
loppujen lopuksi toisarvoinen seikka: kukaan ei voi kuitenkaan yksin kartoittaa
koko maailmaa. Yksittäinen, marginaalinen ääni hukkuu helposti valtavirtoihin
oli sitten kyse tanssin tutkimuksesta tai taiteen tekemisestä.
Ongelma on mielestäni ennen kaikkea diskursiivinen ja se pohjautuu pitkälti
siihen, minkälaisen ajatuskulttuurin olemme omaksuneet. Esimerkiksi
kartesiolainen dualismi ja dikotomiat muun muassa hyvä-huono-akselilla määräävät
huomaamattomasti valintojamme nähdä, kokea ja tulkita asioita. Eri alojen
asiantuntijat toimivat portinvartijoina käyttäen valtaa elämän eri alueilla,
josta esimerkkinä medikalisaatio ilmiönä ei ole edes voimakkain. 2 Suuri energia
kuluu tämän vallan alaisena toimimiseen. 3
2. Filosofi Lauri Rauhalan mukaan medikalisaatiossa on kyse omalaatuisesta tendenssistä,
jossa korostuu lääketieteellistyminen ihmistä koskevissa tutkimuksissa:
biologiselle medisiiniselle asiantuntemukselle annetaan holhoava ja kontrolloiva asema
asioihin, jotka koskevat ihmisen olemassaolon tapaa ja laatua. (Rauhala 1998, 139.)
Puhakaisen mukaan ilmiölle on tyypillistä ihmiskäsityksen kapea-alaisuus, johon
useat ihmistutkijat ja asiantuntijat on koulutettu.(Puhakainen 1997, 31.)
Arkkiatri Risto Pelkonen jatkaa, että ”siinä maailmassa ihminen on pilkkoutunut
geeneiksi ja molekyyleiksi ja joukoksi vaaratekijöitä. Jokainen kuuluu koko elämänsä
ajan vauvasta vaariin johonkin riskiryhmään. (Pelkonen 1997, Helsingin Sanomat.)
Katso myös esim. Limits to Medicine (Ivan Illich 1990) tai The Death of Humane Medicine
and the Rise of Coercive Healthism (Petr Skrabanek 1998).
3. Työni alkuvaiheessa oli tarkoitukseni tarkastella vanhenevan tanssijan problematiikkaa
myös sosiologisesta näkökulmasta käsin. Olenkin jossain määrin peilannut ajatuksiani
mm. Pierre Bourdieun kenttäteorioiden avulla. Tietoisuus tästä tarkastelunäkökulmasta
on auttanut minua ymmärtämään myös tanssikentällä esiintyviä ilmiöitä.
Taiteellisen työni edetessä huomasin kuitenkin, että tarkastelu olisi levinnyt liian
kauas pois tanssin käytännöistä, joten en käsittele aihetta tämän työn yhteydessä.
Tanssikentällä vallitseviin ilmiöihin voi perehtyä Aino Sarjeen väitöskirjassa Suomalaisen
tanssin taidemaailman sosiaalinen muutosdynamiikka vuosien 1988 ja 1996
välillä (1999). Siinä hän on vertaillut mm. Bourdieun kenttäteoriaa ja Beckerin teoriaa
taiteen portinvartijoista taiteen kehityksen selittäjinä. (Sarje 1999, 20-23.)
19