31.08.2013 Views

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Ratkaisu, jossa tanssijat jaotellaan nuorempiin ja vanhempiin, ”dancers over

40” -tyyliin 30 , niin että tietyn iän saavutettuaan tanssijat automaattisesti siirtyisivät

vanhemmille tarkoitettuihin ryhmiin, ei riitä. 31 Sen sijaan voisimme

pohtia, miten tanssijat voisivat tanssia yhdessä ja samassa ryhmässä niin, että

se olisi yksi mahdollisuus, mutta ei ainoa vaihtoehto. Tässä mielessä voin tuoda

vain oman subjektiivisen näkökulmani esille.

30. Lisäksi monet yksittäiset tanssijat, kuten esimerkiksi Martha Graham, ovat esiintyneet

vanhemmitenkin. On kuitenkin huomattava, että Grahan on itse kehittänyt

oman tyylinsä ja tanssitekniikkansa ja oman ryhmänsä johtajana koreografioinut itse

itselleen esittämänsä teokset. (Brown 1979, 49.)

31. Haastattelussaan ei Suomen kansallisoopperan baletin johtaja Jorma Uotinen

pitänyt tarpeellisena ajatusta senioribalettiryhmän perustamisesta varsinkaan, jos

kysymyksessä olisi joku tavallinen rivitanssija. (Pennanen 1997, Iltalehti.)

58

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!