Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

150
kuin myös tänään. Sarjojen opettelun lomassa kellunta unohtuu; kun kallo kelluu,
opin helpommin; huomaan, että eipä ole kallo kovin kellunut.
On itsestään selvää, että mielikuvilla on suuri merkitys ja vaikutus laatuihin.
Esimerkiksi mansikoiden tallaaminen tuo hyvin mehua jalkapohjiin, pehmentää
askelta. Veteen liittyvät mielikuvat tuntuvat yleisluontoisemmilta.
Virtaavuutta ja pehmeyttä on liikkeessä käsitelty paljon.
Mielikuvatyöskentely merkitsee tanssijalle eri asioita. Oleellista tämänkaltaisessa
työskentelyssä on ollut sen vaikutus kunkin tanssijan liikkumiseen yleensä:
mielikuvatyöskentely on auttanut tanssijoita löytämään liikkeeseen tuoreutta,
syvyyttä ja rehellisyyttä. Samalla on säilynyt mahdollisuus palata johonkin
oleelliseen itsessään ja silti työstää koreografiaa toivotun liiketyypin saavuttamiseksi.
Liikkeet ovat myös olleet irtonaisen rentoja, joka kuvastaa sitä, että liikettä
on työstetty anatomisesti oikein. Tällä on luonnollisesti merkitys vammojen,
kulumien ja väsymyksen ennaltaehkäisyssä – ja uran jatkumisen kannalta
katsottuna. Seuraavassa tanssijoiden ilmentämiä ajatuksia mielikuvatyöskentelyn
synnyttämistä liikkeen kokemuksista.
Sanat, joita käytän liikettä kuvatessani ja analysoidessani ovat kokemuksiani
tästä liikkeestä verbalisoituna (reflektoituna). Sana reflektointi aukesi nyt juuri
minulle, kun tajusin, että enhän kerro kuitenkaan siitä hetkestä ja siitä liikkeestä,
jota verbalisoin vaan heijastan sitä aikaisempiin kokemuksiini tai tuleviin
toiveisiini (elämästä). Siksi heti, kun jotain on sanonut, se tuntuu vajaalta,
väärältä, menneeltä. Huomasin myös, kun piti tuottaa puhetta samalla kun liikkuu,
että se on erityisen vaikeaa. Ja kun lähdimme kertomaan (kuvailemaan)
siitä liikkeestä, jota olemme tekemässä, otin heijastuspinnan ulkopuolelta (esim.
nyt käteni koskettaa Katariinan olkapäätä), koska puhuttu sana ei kuitenkaan
voi kertoa siitä hetkestä, joka on siis silmänräpäyksellinen: olin sanoissani aina
joko edellä tai myöhässä. Kokemus on aina nyt ja sen verbalisointi heijastuu siitä
ja jostakin muusta. Reflektointi on eräänlainen puhdistus- ja tyhjennysprosessi,
joka antaa pohjan tuleville kokemuksille. Sellaisena sitä kohtaan on oltava kriittinen,
sillä se ei siis koskaan kerro todellisuudesta, jos todellisuus on nyt. Nythetki
muuttuu reflektoinnin avulla aina toiseksi, jos käsittää reflektoinnin,
kokemuksen ja todellisuuden tällä tavoin.
Välitön kokemus tanssista välittynee katsojalle orgaanisena tapahtumaketjuna ja
tunnelmana, kokemuksen verbalisointi vyöryttää henkilöhistoriani ja tämänpäiväisen
elämäntilanteeni vastaanottajan sulatettavaksi ja siitä ei välttämättä
tanssissa ole kysymys – tanssi tekijälleen ja vastaanottajalleen ei ole sama tila
vaan joku muu; non-verbaali, kokonaisvaltainen, älykäs, herkkä, moni-