31.08.2013 Views

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

150

kuin myös tänään. Sarjojen opettelun lomassa kellunta unohtuu; kun kallo kelluu,

opin helpommin; huomaan, että eipä ole kallo kovin kellunut.

On itsestään selvää, että mielikuvilla on suuri merkitys ja vaikutus laatuihin.

Esimerkiksi mansikoiden tallaaminen tuo hyvin mehua jalkapohjiin, pehmentää

askelta. Veteen liittyvät mielikuvat tuntuvat yleisluontoisemmilta.

Virtaavuutta ja pehmeyttä on liikkeessä käsitelty paljon.

Mielikuvatyöskentely merkitsee tanssijalle eri asioita. Oleellista tämänkaltaisessa

työskentelyssä on ollut sen vaikutus kunkin tanssijan liikkumiseen yleensä:

mielikuvatyöskentely on auttanut tanssijoita löytämään liikkeeseen tuoreutta,

syvyyttä ja rehellisyyttä. Samalla on säilynyt mahdollisuus palata johonkin

oleelliseen itsessään ja silti työstää koreografiaa toivotun liiketyypin saavuttamiseksi.

Liikkeet ovat myös olleet irtonaisen rentoja, joka kuvastaa sitä, että liikettä

on työstetty anatomisesti oikein. Tällä on luonnollisesti merkitys vammojen,

kulumien ja väsymyksen ennaltaehkäisyssä – ja uran jatkumisen kannalta

katsottuna. Seuraavassa tanssijoiden ilmentämiä ajatuksia mielikuvatyöskentelyn

synnyttämistä liikkeen kokemuksista.

Sanat, joita käytän liikettä kuvatessani ja analysoidessani ovat kokemuksiani

tästä liikkeestä verbalisoituna (reflektoituna). Sana reflektointi aukesi nyt juuri

minulle, kun tajusin, että enhän kerro kuitenkaan siitä hetkestä ja siitä liikkeestä,

jota verbalisoin vaan heijastan sitä aikaisempiin kokemuksiini tai tuleviin

toiveisiini (elämästä). Siksi heti, kun jotain on sanonut, se tuntuu vajaalta,

väärältä, menneeltä. Huomasin myös, kun piti tuottaa puhetta samalla kun liikkuu,

että se on erityisen vaikeaa. Ja kun lähdimme kertomaan (kuvailemaan)

siitä liikkeestä, jota olemme tekemässä, otin heijastuspinnan ulkopuolelta (esim.

nyt käteni koskettaa Katariinan olkapäätä), koska puhuttu sana ei kuitenkaan

voi kertoa siitä hetkestä, joka on siis silmänräpäyksellinen: olin sanoissani aina

joko edellä tai myöhässä. Kokemus on aina nyt ja sen verbalisointi heijastuu siitä

ja jostakin muusta. Reflektointi on eräänlainen puhdistus- ja tyhjennysprosessi,

joka antaa pohjan tuleville kokemuksille. Sellaisena sitä kohtaan on oltava kriittinen,

sillä se ei siis koskaan kerro todellisuudesta, jos todellisuus on nyt. Nythetki

muuttuu reflektoinnin avulla aina toiseksi, jos käsittää reflektoinnin,

kokemuksen ja todellisuuden tällä tavoin.

Välitön kokemus tanssista välittynee katsojalle orgaanisena tapahtumaketjuna ja

tunnelmana, kokemuksen verbalisointi vyöryttää henkilöhistoriani ja tämänpäiväisen

elämäntilanteeni vastaanottajan sulatettavaksi ja siitä ei välttämättä

tanssissa ole kysymys – tanssi tekijälleen ja vastaanottajalleen ei ole sama tila

vaan joku muu; non-verbaali, kokonaisvaltainen, älykäs, herkkä, moni-

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!