31.08.2013 Views

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

62

On tärkeä tunnistaa itsensä ja tehdä työtä sinä, mikä on. Tanssija joutuu liian usein

keskittymään siihen, mitä hän ei ole, koko ajan kohtaamaan riittämättömyytensä.

Vennamo 1997, palautekirjoitus.

Jouduimme hyppäämään omaan kaivoomme 35 kohdataksemme taas yhteisissä

pohjavesissä. Huomattavaa oli, että jokainen kävi todella läpi omaa prosessiaan.

Korostin jatkuvasti, että koreografina en haluaisi, että liikkeen oppiminen, löytäminen

tapahtuisi pelkästään liikkeen matkimisen avulla. Tanssijoiden oli joskus

vaikea hyväksyä ajatus. Selvästikin tanssijat, joiden kanssa olin työskennellyt

jo vuosia aiemmin, uskoivat ja luottivat työtapaani.

Naisen kyynär on naisen matka

Seuraavassa Katariina Vähäkallion kuvaus harjoitusprosessista. Se on esitetty

tässä sellaisenaan kuin sen kirjallisessa muodossaan olen saanut pyytäessäni

tanssijaa kertomaan omasta kokemuksestaan Naisen kyynärän prosessista.

Kyynär on vanhanaikainen mitta; mitan määre, joka kulkee kehossa; matkan

mitta – yksilöllinen kyynär; naisen matka: minun matkani sumopainijana

viinirypäletertut kämmenillä ja varaanina, joka juostessaan oivaltaa sisäisen

hymyn suoman kevennyksen.

Paino putoaa, vilahtaen matka psoaksesta peukaloon ja pikkurilliin, joiden

välissä kämmen, pienenpieniä kovia luita, ranne, värttinäluu, kyynärluu, kyynärpää,

kainalo. Kainalosta olkapää ja rintakehä. Ja taasen peukalo ja pikkurilli.

Ravelin bolero kiihtyy, paino siirtyy ja ison pudotuksen ja ison pudotuksen ero

on siinä luottamuksessa, jossa paino putoaa, kun peukalon matka vasemmalta

oikealle on olennaista; kaksi peukaloa, kaksi peukalovarvasta, jotka liikkuvat

itsenäisinä omiin suuntiinsa ja psoas ja häntä ja pää. Imettävä dinosaurus? Maito

ja lievä yläetukeno. Raskauden aikainen takakeno ajoittain reflekseissä. Tämä

dino ei hypi. Paitsi joskus innostuessaan. Maitoa. Huppupäinen nainen kyykyssä.

Peukalo ja iso pudotus lonkista provosoi helposti pitkään liukuun sivuttain tai

35. Kirjassaan A Woman Speaks Anaïs Nin tuo esille psykoanalyytikko Ira Progoffin

metaforan kaivosta seuraavasti: ”Going inside of a well and digging down and down in

order to find the deepest levels of ourselves. For if we dig deeply enough, he said, we

finally reach the water that everybody shares, the universal water, the collective

unconscious. We reach the rivers which feed the wells. There is a connection in the

depths, the kind of connection you don’t get when you have shallow meetings with

others.” (Nin 1978, 149)

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!