Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

62
On tärkeä tunnistaa itsensä ja tehdä työtä sinä, mikä on. Tanssija joutuu liian usein
keskittymään siihen, mitä hän ei ole, koko ajan kohtaamaan riittämättömyytensä.
Vennamo 1997, palautekirjoitus.
Jouduimme hyppäämään omaan kaivoomme 35 kohdataksemme taas yhteisissä
pohjavesissä. Huomattavaa oli, että jokainen kävi todella läpi omaa prosessiaan.
Korostin jatkuvasti, että koreografina en haluaisi, että liikkeen oppiminen, löytäminen
tapahtuisi pelkästään liikkeen matkimisen avulla. Tanssijoiden oli joskus
vaikea hyväksyä ajatus. Selvästikin tanssijat, joiden kanssa olin työskennellyt
jo vuosia aiemmin, uskoivat ja luottivat työtapaani.
Naisen kyynär on naisen matka
Seuraavassa Katariina Vähäkallion kuvaus harjoitusprosessista. Se on esitetty
tässä sellaisenaan kuin sen kirjallisessa muodossaan olen saanut pyytäessäni
tanssijaa kertomaan omasta kokemuksestaan Naisen kyynärän prosessista.
Kyynär on vanhanaikainen mitta; mitan määre, joka kulkee kehossa; matkan
mitta – yksilöllinen kyynär; naisen matka: minun matkani sumopainijana
viinirypäletertut kämmenillä ja varaanina, joka juostessaan oivaltaa sisäisen
hymyn suoman kevennyksen.
Paino putoaa, vilahtaen matka psoaksesta peukaloon ja pikkurilliin, joiden
välissä kämmen, pienenpieniä kovia luita, ranne, värttinäluu, kyynärluu, kyynärpää,
kainalo. Kainalosta olkapää ja rintakehä. Ja taasen peukalo ja pikkurilli.
Ravelin bolero kiihtyy, paino siirtyy ja ison pudotuksen ja ison pudotuksen ero
on siinä luottamuksessa, jossa paino putoaa, kun peukalon matka vasemmalta
oikealle on olennaista; kaksi peukaloa, kaksi peukalovarvasta, jotka liikkuvat
itsenäisinä omiin suuntiinsa ja psoas ja häntä ja pää. Imettävä dinosaurus? Maito
ja lievä yläetukeno. Raskauden aikainen takakeno ajoittain reflekseissä. Tämä
dino ei hypi. Paitsi joskus innostuessaan. Maitoa. Huppupäinen nainen kyykyssä.
Peukalo ja iso pudotus lonkista provosoi helposti pitkään liukuun sivuttain tai
35. Kirjassaan A Woman Speaks Anaïs Nin tuo esille psykoanalyytikko Ira Progoffin
metaforan kaivosta seuraavasti: ”Going inside of a well and digging down and down in
order to find the deepest levels of ourselves. For if we dig deeply enough, he said, we
finally reach the water that everybody shares, the universal water, the collective
unconscious. We reach the rivers which feed the wells. There is a connection in the
depths, the kind of connection you don’t get when you have shallow meetings with
others.” (Nin 1978, 149)