RUNOUDEN PUOLUSTUS

itsensä unohtavia, harvemmin itsetietoisia.
Runo ei myökään välttämättä ole ei-absorboiva siksi,
että se on lyhyt. Absorptio voi siinä pikemminkin
toteutua eräällä tapaa
metonymisesti – runo kun on
kokonaan yhtä
oman sisäisen akustisen & semanttisen
dynamiikkansa kanssa: absorboitua ääntä tai
täysin kyllästettyä sointia. Nämä piirteet – vaikka
siis voivatkin korostaa
keinotekoisuutta & peittää aiheen
näkyvistä – ovat kuitenkin
absorptiivisen kirjoituksen ensisijaisia tekniikoita.
Soinnin ”itsensä” voima on nimittäin
yhtä suuri kuin sen kyky loihtia esiin
kuvia & tähän voimaan turvautuva runous
on – kieltäytyessään päästämästä sanoja
läpinäkyviksi – vahvistanut sitä entisestään.
Tämä liittyy
ei-länsimaisen,
ei-itämaisen runouden
lumoaviin & humalluttaviin funktioihin – esimerkkinä
Jerome Rothenbergin antologiaan Technicians of the
Sacred
kootut tekstit,
erityisesti jos tarkastelemme niitä
Adrew Welshin teoksessaan The Roots
of the Lyric:
Primitive Poetry & Modern
Poetics tekemän ”laulumitan” (ulkoisesti
pakotettu mitta) ja (sisäisesti sointi- &
rytmikuvioista kehitetyn) ”loitsumitan” erottelun valossa.
Loitsumitta tarvitsee
”keinotekoisia”, rosoisen rytmisiä
prosodisia elementtejä tuomaan runoon keskipakoisen
105