RUNOUDEN PUOLUSTUS

Nämä hienot katkelmat ansaitsevat perustellisemman &
ja tarkemman tarkastelun kuin mitä tässä niille voin antaa.
Ainakin ne puhuvat hyvin puolestaan.
Silti on tarpeen ymmärtää, että Fordin
antiestetismi (hän kasvoi taloudessa, jossa
Swinburne oli usein nähty vieras) liittyy
hänen ystävänsä Ezra Poundin vortisistisiin
julistuksiin (suora käsittely, ei sanoja jotka eivät
myötävaikuta), johon – kuten arvata
saattaa – vielä palaan.
Ford esittää tässä klassiset perustelut läpinäkyvän
kielen puolesta, joka pidättyy häiritsemästä
lukijan absorboitumista kerrottavaan tarinaan; hän
hylkää kaikkinaisen läpinäkymättömyyden tai itsetietoisuuden
tai muotokikkailun lukijan absorboitumista
ehkäisevinä. Huomattakoon, että tämä kanta käy
yhteen (eikä suinkaan riitele) tiettyjen varhaisen
modernismin vahvojen virtausten kanssa; Fordin kriittiset
huomautukset kohdistuvat yhtä lailla dickensiläiseen henkilötyypittelyyn
kuin kirjalliseen
koristekieleen ja hiottuun ”runokerrontaan”
(joka oli hallitsevana ajan aikakauslehtirunoudessa)
kuin kokeiluunkin. Ford rivittää humoristisessa
& lähestulkoon parodisessa tutkielmassaan
argumenttinsa Conradin tueksi; mutta
on syytä muistaa että Fordille todellinen
”Mestari” oli aina James & James
tilauksesta Lippincottin ”The One Hour Series” -sarjaan. Ihastuttavan polveilevissa
ja koristeellisen omahyväisissä alkuhuomautuksissaan Ford kirjoittaa. ”Haluan
havainnoillani palvella Maallikkolukijaa, jolle sanani osoitan – Ammattikriitikko
ei nimittäin tule lotkauttamaan korviaankaan millekään, mitä sanon ja
tyytyy korkeintaan leikkaamaan minut palasiksi skorpioninsaksillaan siitä hyvästä,
että olen ylipäätään rohjennut nostaa päätäni – Maallikkolukijalle haluaisin
huomauttaa, että mitä aion sanoa on hyvin kiistanalaista eikä hänen tulisi ottaa
mitään siitä liian au pied de la lettre” (s. 31).
85