RUNOUDEN PUOLUSTUS

siksi nimeämättömäksi jonka kirjoitus jatkuvasti
nimeää. Tällaiseen tarvitaan jotakin outoa & tärisyttävää
& oli syöksy sitten rosoinen tai tykyttävä, se – kuten
Dickinson sanoo – onnistuu ”[to] stun ... with bolts
of melody”.
”Next to us all this twirls in spin tapt as
reverie as much as sight, sound, sign. Repelled
or riveted, the consciousness of seeing clumped
with signs fills out or insists on absence.” 54
Tämän päivän antiabsorptiiviset teokset ovat
huomisen kaikkein absorboivimpia, & kääntäen:
tämän päivän helposti absorboitavat, sopeuttavat
keinot monessakin tapauksessa väljähtyvät arkaaisiksi.
Antiabsorptiivinen – sikäli kuin se oikein
ymmärretään oleellisesti transgressiiviseksi – on
historiallisesti & viitesuhteiltaan erityistä. Ymmärrettynä
teoksen reseptiohistoriassa vaikuttavaksi dynamiikaksi
absorptio & hylkivyys siirtyvät uusien julkaisemisen
kontekstien, uusien lukijoiden & myöhemmän muodollisen & poliittisen
kehityksen myötä. Tästä syystä
teoksen hyväksyminen alusta pitäen statukseltaan
keinotekoiseksi kenties paremmin valmistaa sitä
sen matkalle ajan läpi. Kuten Stein huomautti,
aidosti ”oma-aikaiset” teokset näyttävät alkuun oudoilta,
mutta juuri tästä outoudesta ne ammentavat
kestävyytensä. & vuosien
kuluminen & toiston mukanaan tuoma
tuttuus peittävät outouden näkyvistä, ja se haaltuu. Ehkä tulee vielä
päivä, jolloin
David Melnickin Men in Aida ei näytä sen oudommalta
kuin Verdin Aidakaan – molemmat vieraalla kielellä
sepitettyjä teoksia, jotka kuitenkin, kunhan vain opimme nuotit, ovat
54 ”The Taste Is What Counts”, kokoelmassani Poetic Justice (Baltimore: Pod
Books, 1979), s. 47.
146