RUNOUDEN PUOLUSTUS

ole erotettavissa. 13 Tässä mielessä
absorboitu ja ei-absorboitu kohtaavat saumassa –
ymmärrettynä joksikin, joka sekä erottaa
että pitää koossa.
Yksi kriteeri sen arvioimiseksi, ”toimiiko”
ei-absorboitu materiaali runossa, on
edistääkö vai ehkäiseekö se lukijan ”uppoutumista”
kirjoitukseen. Tekijä
voi pyrkiä jompaankumpaan – tai molempiinkin.
Absorboivan tekstin luominen on tai
ei ole runon tavoitteena. Mutta absorption
dynamiikka on
keskeistä kaikelle lukemiselle & kirjoittamiselle.
Niinpä voimme puhua paisutetusta runosta
tai ryöppyävästä teksteistä ja myös arvottaa näitä edelleen:
sopu- tai epäsuhtaisesti paisunut; hallitusti
ryöppyävä tai räjähtänyt; tyylikkään runsas tai
toivottoman tautologinen.
Amerikan 1800-luvun kirjallisuudessa
absorption teema on keskeisesti esillä.
Poeta on pidetty absorboivan fiktion kolmen keskeisen
lajityypin keksijänä – nimittäin kauhutarinan sekä
tieteis- & salapoliisikertomusten; Poen
teoreettiset kirjoitukset myös käsittelevät jatkuvasti absorboivuuteen
liittyviä kysymyksiä kuten esimerkiksi hänen voimakkaan
rytmisten runojensa hypnoottista vaikutusta. Poen
fiktioissa kauhu toimii paitsi välineenä lukijan
absorboimiseksi, uppouttamiseksi tarinaan, myös, eksplisiittisesti,
keinona tarinan henkilöiden minätietoisuuden
hävittämiseksi – nämähän yleensä vaipuvat ehdottoman
13 ”Dysrapsismi”: ”Dysraphism”: lääketieteen käsite, joka tarkoittaa sikiön osien
synnynnäistä erottumista. Sanan juuri ”raph” tarkoittaa saumaa, vrt. rapsodia –
jokin, joka koostuu yhteenneulotuista osista. [Ks. myös sivu 47. Suom.huom.]
79