RUNOUDEN PUOLUSTUS

Et kuule mitään ellet ensin kuuntele, aivan kuten et voi saada totuutta ilman
luottamusta, janoa ilman muistia.
Runouden kääntäminen on aina vain runouden harjoittamisen jatkoa.
Perinteinen mitallinen runous 2000-luvulla on kuin seksi verkon läpi.
”Pyydät minua heittämään sinulle luun & minä heitän sinulle luun & nyt
sitten sanot ettet haluakaan luuta.”
Kaikki on suhteellista ja ellei ole, sen pitäisi olla.
Et voi päästä sinne täältä
Mutta voit teeskennellä
Joskus sikari on pelkkä symboli.
Tarttua menetykseen niin kuin se suojaisi menetykseltä.
Rivi nollia on yhteensä ei mitään.
Tämä ei ole lause.
Montenegrolaisen Monitor-lehden toimittaja Alexandar Becanovic kysyy
minulta: ”Voiko uudemman amerikkalaisen runouden valtavasta moninaisuudesta
löytää yhteisiä viitepiisteitä? Onko tässä ’kakofoniassa’ erotettavissa
jonkinlaista harmoniaa?” – Aina voidaan löytää yhdistäviä
tekijöitä aivan kuten aina voidaan löytää erojakin. Mitä yhteisiin tekijöihin
tulee, amerikkalaisen runouden kysymys kuuluu – ja on jo pitkään
kuulunut – mitkä ovat tällaisen yhteisyyden ehdot. Emerson kuvittelee
Amerikan joka on prosessissa, jossa yhteisyys on pyrkimys ja tavoite, ei
annettu yhteiskunnallinen tosiseikka. Langston Hughes sanoo että me
olemme ”muuttava kansakunta”. ”Oleellista” on olla kiiruhtamatta tämän
etenemisen läpi, sillä me emme koskaan tule perille. Tottukaa tähän!
Ehkä meitä yhdistääkin juuri tämä – juuri ne erityisyydet joita vaalimme
samassa tilassa: yhtäaikainen läsnäolo toisillemme ja etäisyys toisistamme.
Pelkään että harmonia olisi liian lähellä yhdenmukaisuutta.
226