RUNOUDEN PUOLUSTUS

Vieraaksi tekeminen on kylläkin antiabsorptiivinen
tekniikka, mutta se ilmaisee tuttuun reagoimattomuuden &
tarpeen järkyttyä jälleen-tunnistamisesta: että
tuttu & odotettu ei voi hallita
huomiota, absorboida aistejamme. Tämä tarkoittaa,
että arkielämän kokemus
voi olla jakautunutta, ei-vakuuttavaa, velttoa & että haluamme
vaihtoehtoa sille. Tai sitten käännymme
pois tästä kokemuksesta, joka voi toisinaan olla mitäänsanomatonta,
koska se pakottaa meidät näkemään kuvottavan
korruption joka on liian hirveää absorboitavaksi, tai
tyhjennettäväksi sidettävinä annoksina: tällaista
on viheliäisen, vähärasvaisen absorption banaalius
sille, jolla on kiire.
Absorptiiviseen kirjoittamiseen kohdistuva epäily ja sen
torjunta ovat yhdeltä – ja tärkeältä – osaltaan vastausta
yrityksiin absorboida
lukijat liiankin siedettävään, viihdyttävään pysähtyneisyyteen.
”Kunpa juoni vain jättäisi lukijat rauhaan”, kirjoittaa
Perelman. Voimme toivoa tällaisen
monotonistavan kokemuksen päättymistä: vapautta olla enää
uppoutumatta siihen, kuten aikamme absorptiivisista genreistä
viihteellisimpiin kuuluvien eli TV-sarjojen turruttavaan
sarjalliseen narratiivisuuteen. Tai kenties
arkielämän
yksinkertaistava pelkistäminen, luku-”viihteen” – pikalukulehtien &
-fiktion & -runouden – tarjoamat huvitukset absorboivat
vain veltolla tavalla, toimien nukahtamislääkkeenä
tarjoamatta unen sisältöä;
ruokkien arkielämän banaaliutta
heijastamatta sen pakenevia aktuaalisuuksia.
Erilaista, työläämpää ja vähemmän
muodikasta ponnistusta vaatii luoda runo, joka kykenee absorboimaan
lukijansa johonkin muuhun kuin staattiseen –
nimittäkäämme sitä vaikka ek-staattiseksi, u-tooppiseksi, tai sitten
145