RUNOUDEN PUOLUSTUS

Miten tyhjä onkaan leipävanukkaani
George Lakoffille
Suomentanut Leevi Lehto
Omahyväinen runoilija uskoo että koko maailma on hänen runonsa.
Ikään kuin voisit tai et voisi, tahtoisit tai et tahtoisi, olisit tai et olisi;
ikään kuin päivä päättyisi ja uusi pomppaisi esiin mielikuvituksesta,
varjoista vapaana, kipittäen kivun päähän, surun portin taa; mutta ei voisi
eikä voi, ei tahtoisi eikä tahdo: ikään kuin lupaus olisi vain uskottelua ja
uskottelu verho toisen takana; ikään kuin uutisia ei koskaan kerrottaisi ja
tietämättömyys astuisi tämän loputtoman, surkean sateen tilalle.
Kaikki kyltit kieltävät läpiajon, ja silti: täytyy olla tie.
Toisinaan joutuu ravistamaan pois kehittyneimmätkin itse-ilmaisun (tai
itse-kätkennän) muodot saadakseen edes jonkin käsityksen siitä, missä
on.
Erityisyydet ja niiden muodostelmat: mosaiikki, sarjallisuus. Demokraattisen
sosiaalisen tilan neuvottelemisen kuvitteleminen: erityinen eikulutettuna,
ei muutettuna abstraktioksi tai kiveksi, ei-hallittuna.
Aseman saapuminen junalle.
Kaikki puhuvat muistista mutta minä tahdon vain unohtaa. Tahdon runoutta
joka auttaa minua unohtamaan mitä en koskaan tiennyt.
Näytä minulle pöty ja uppoudun viime sesongin mausoleumeihin.
Uusi ei ole koskaan uutta mutta me teemme sen uudeksi jotta estäisimme
sitä muuttumasta kuolleeksi meille. Mottona ei pitäisi olla ”make it
new”, vaan ”make it live”, mutta meitä ympäröi nekrofilia ja me käytämme
sen löyhkää hajuvetenä jolla peittää muodikas piittaa-
223