RUNOUDEN PUOLUSTUS

Palukaville
Suomentanut Leevi Lehto
Kuuntele. Tunnen sen. Nimenomaan ja tahallisesti. Se sattuu. Painovoiman
alaspäin vetämänä. Se ei ole kovin pehmeää. Pidän siitä. Tällä
tavalla soittaen. Humina. Sanojen lohkeillessa. Ainoa asia. Ei niinkään
rajoitettu kuin ehdollinen. Tässä. Ruiskuttaen. Maistuu hyvältä. Puukengät.
Rehevä ja muodokas. Pidän sitä aina mukanani. Pidän siitä
tällaisena. Rasvoja. Voit koskettaa sitä. Tiedän miten sinne pääsee. O-
dota. Kutittaa. Olen se, joka on vierelläsi. Eikä muita tarvita. Elämän
merkkien tekstuurit. On tie sisään. Vain mikäli annat sen häiritä tarkkaavuuttasi.
”Oikopolut, keinot ennen päämääriä, ’erityismene-telmät’”,
kaikki meille niin tutut takinkääntämistavat. Suorin tie. Voin kyllä
odottaa. Tavallaan maailma on tosi. Voin kyllä tulla. Sen riistäminen,
mitä meillä on, ei hyvitä sitä, minkä olemme menettäneet. Sitten sylkäiset
sen ulos. Se on raskas. Sillä rakkaus kieleen – hyminään – höminään
– sulkee pois sen redusoinnin tietellisesti hallituksi viitejärjestelmäksi,
jossa hyöty on kaikki kaikessa eikä totuutta missään.
Koulutettu tai uudelleenkoulutettu. Ydin ei ole pehmeä eikä kova. Tämä
totuus ei ole oletetussa viittauskohteessa. Sanat itsessään. Kielen erityispiirteet
– eivätkä, huomattakoon, ”syvärakenteet” joihin ”kaikki kielet”
muka ”perustuvat” – vaativat tarkkaa huomiota sellaiselta, jonka
suhde maailmaan ei ole satunnainen, mutta ei sattumanvarainenkaan. Se
on melko makeaa. Ei pelkkiä mahdollisten maailmojen kehyksiä, ikään
kuin totuus olisi pelkkä mummonpotkija, retoriikan muoto. Totuudenmukaisuus,
rakkaus kieleen: sen tarkkaava kuunteleminen. Ei ole
väärin lukea toisten tekoihin tarkoituksellisuutta. Kielen mollaaminen
(niin kuin se olisi vain jonkinlainen mallikirja) pikemmin tekee tyhjäksi
kuin vapauttaa. Maailma on heissä. Tunnen sumun painon. Roikkuu.
Kyse on hyminästä. Kosketa sitä, kun se roikkuu sinusta. Se tuntuu
hyvältä. Sanon niin. Minua ei nolota olla nolostunut. Opettajani mielestä
olin veltto ja epäsosiaalinen enkä kyennyt koordinoimaan käteni pikku
lihaksia. Miltä se tuntuu. Erehdys on siinä, että kuvittelet voivasi vetää
naamion kasvoillesi töissä ja sitten kotona taas ottaa sen pois. Nautin
siitä. Jos toimisin kuin esimies, yrittäen miellyttää omia esimiehiäni, olisi
22