RUNOUDEN PUOLUSTUS

joka kykenee kilpailemaan tuntemamme maailman kanssa auttaen
löytämään tuntemattomia. Mutta itse asiassa
en voi paeta ideologiaa: ei toista
ja ehkä ei edes erilaista: vaan vaihtoehtoinen
perspektiivi, toinen tai varalle tarjoutuva huomionkiinnitys-/herpaannutus-/piste.
Paratiisi – kuten helvettikin –
periytyy: ei ole rajoja, joita kieli ei voisi
saavuttaa.
Epäilyksen hermeneutiikka
(aikanaan skeptisismiksi kutsuttu),
joka epää tiedon sen
nojalla että se on pakosta ”koodien” välittämää,
tekee kielen
merkkijärjestelmien paljastamisesta
muodikasta leikkiä:
tuoreen runouden pakonomainen
antiabsorptiivisuus voidaan kuitenkin ymmärtää
myös aivan toisin.
Antiabsorptiivinen ei niinkään estä
absorptiota kuin siirtää sitä kohtaa, josta se
meidät lumoaa – samalla pakottaen siirtämään myös
huomiopistettä.
Lainatakseni Andrewsin
Jeopardyn alkua, jossa jokainen sana
kehystetään omalle rivilleen:
”Words/were/what/were/whole/what/wasted/
words/want/waiting/whose/travel/there – /
tips/threats/necessary/noise/nothing/needed/
noise/noise/not/order…” 48 -
Nick Piombino toteaa:
48 Bruce Andrews: Jeopardy (Windsor, Vermont: Awede Press, 1980); painettu
uudelleen vähemmän kiinnostavassa vaakaformaatissa: Wobbing (New York:
Roof Books, 1981), ss. 90-93.
137