RUNOUDEN PUOLUSTUS
RUNOUDEN PUOLUSTUS
RUNOUDEN PUOLUSTUS
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Kuten Diderot sanoo, samalla (joskin tahattomasti) artikuloiden<br />
naisille seksistisessä yhteiskunnassa osoitetun roolin<br />
dilemman, ” Kyse on erosta naisen välillä, joka<br />
tulee nähdyksi, ja naisen joka<br />
esittelee itseään.” 17 Tämä erottelu<br />
on fiktio: tekstit kirjoitetaan luettaviksi tai kuultaviksi,<br />
toisin sanoen esitettäviksi; mutta se, missä määrin ”kertojan”<br />
tai ”kerrontatavan” sallitaan tulla huomion<br />
kohteiksi, vaikuttaa kokemukseen siitä, ”mitä”<br />
kerrotaan tai ”mitä” tekstissä<br />
”käy ilmi”. Myöskään runous,<br />
joka luonnostaan korostaa keinotekoisuuttaan, ei ole<br />
immuuni tälle dynamiikalle. Sillä runot<br />
eivät välttämättä tee katsojiaan tietoisiksi<br />
roolistaan lukijana, eikä tätä<br />
tietoisuutta toisaalta voida hävittää vain<br />
esittelemällä vahvan visuaalisia merimatkakohtauksia<br />
tai homeerisia seikkailuja.<br />
Monissa 1800-luvun lyyrisissä runoissa käytetään itseensä<br />
uppoutunutta rakastetun, jumalan tai<br />
runoilijan itsensä puhuttelua, joka – koska<br />
17 Lainannut Fried, s. 97; kursivointi lisätty. Diderot’n huomautus havainnollistaa<br />
miehen katseen määrittelemän naisen kaksoissidettä: tullakseen nähdyksi naisen<br />
on oltava passiivinen, mutta takaisin katsominen (kuten Manet’n Olympiassa)<br />
merkitsee itsensä paljastamista, huoraksi muuttumista. Näin nainen implisiittisesti<br />
arvotetaan subjektiksi, olennoksi joka on absorboitunut maailmaan sen sijaan<br />
että vaikuttaisi siihen. Kuten Nicole Brossard selkeästi osoitti puhuessaan<br />
teoksestaan Journal intime (Montreal: Editions Herber Rouges, 1984), subjektiivinen<br />
tila on naiselle petollinen, sillä se sisältää vaaran alistumisesta Diderot’n<br />
kuvaamaan malliin. Brossardin vastauksena on kirjoittaa ”intiimi päiväkirja”, siis<br />
käyttää naisille perinteisesti hyväksyttyä muotoa, mutta samalla hylätä tuon<br />
muodon keskeiset ennakkoehdot, ts. kieltäytyä absorboimasta lukijan katsetta ja<br />
sen sijaan siirtää tämä edelleen itsen muodostumisen keinotekoiseen/aktuaaliseen<br />
prosessiin: ”ma vie qui n’est qu’un tissu de mots” (s. 15). Tällaista<br />
muunnettua (voisi myös sanoa tyhjennettyä, evakuoitua) päiväkirjaa voi hyvällä<br />
syyllä kutsua runoudeksi.<br />
88