PUHUTTU PAIKKA - Mikkelin ammattikorkeakoulu

122
Me tehtiin päihdepelisääntöjä yhteisöllisesti. Mutta kokonaisuudessaan
yhteisöllisyys, niin kyllä se näkyy ja me pyritään sitä
ruokkimaan. Et meillä on erilaisia, noista menetelmistä muuten
tohon äskeiseen vielä, niin onhan meillä sitten esimerkiksi tällaset
kun tyky-iltapäivät. Et meillä on esimerkiksi ja nimenomaan
sekin on niinku ei sen takia, että me liikutaan tai tällein näin,
vaan siinäkin on tää kasvatuksellinen pointti, että kerran kuukaudessa
yksi iltapäivä tehdään kaikki yhdessä jotain, jossa kaikki
osallistuu ja sitoutuu siihen ja sellasta yhdessä tekemistä myös.
Sit meillä on yhtenä menetelmänä sellanen, että me tehdään
muutamia tapahtumia vuodessa yhdessä eli se on kans tämmöstä
meidän yhteisöllisyyden lisäämistä elikkä nyt meillä on esimerkiks
laskiaisrieha tulossa tonne kodalle. (N/1)
Epävirallisuus rakentaa työpajoista jonkinlaista vastaiskua byrokratialle, jon-
ka katsotaan tappavan kaiken luovuuden ja uhkaavan työpajan ydintä, nuo-
ren kohtaamista. Nuorten työpajatoiminnalle on siten langennut jonkinlainen
sankarin rooli syrjäytymisen vastaisessa taistelussa (Paju & Vehviläinen
2001). Antisankarin rooliin asettuu joustamaton ja byrokraattinen koulujärjes-
telmä. Työpajoissa ei tästä näkökulmasta ole siis kysymys vain koulun ja työ-
elämän murros- ja siirtymävaiheen ongelmista, vaan selvästi työmuodosta,
jolla toimitaan luokkahuonekoulun jäykkyyden ja yleissivistävän teoreetti-
suuden tuolla puolen. Siellä kohdataan nuoria, jotka eivät kouluun sovi tai
eivät siellä halua oppia. (Paakkunainen 1995, 32.)
Et niissä on oikeesti luovuutta ja etitään niitä innovaatioita ja halutaan
antaa myöskin nuorille mahdollisuus toteuttaa niitä omiaan,
sillä tavalla ettei puhuta aina, ettei noin oo koskaan tehty.
Siinä on se voima, mikä nuorten työpajoilla voi olla, jos niistä ei
lähdetä tekemään byrokratian linnakkeita. (M/9)
Erottautumisen ohella suhde koulujärjestelmään rakentuu kompensaatiopu-
heelle, jossa työpajat nähdään kasvatuksellisina yksikköinä, joissa tehdään
perinteisesti koululle (ja myös kodille) kuulunutta kasvatustyötä: työpajoilla
paikataan niitä asioita, joita kouluinstituutio ei ole pystynyt täyttämään tai
sinne ohjataan niitä nuoria, joiden kanssa koulu on menettänyt toivonsa.
Kompensaatiopuheessa niin sanottu työpajojen harmaa vyöhyke paikantuu
kodin ja hyvinvointivaltioammattilaisten tekemän sosiaalistamisen välimaas-
toon (Paju & Vehviläinen 2001, 128–129; 251).