PUHUTTU PAIKKA - Mikkelin ammattikorkeakoulu

Asiakirja-aineiston ja haastatteluaineiston käyttö rinnakkain asettaa myös
faktan ja fiktion suhteen tarkastelun keskiöön. Subjektiivisena pidetyn haas-
tattelutiedon rinnalla viranomaisten asiakirja-aineistoa on usein pidetty ob-
jektiivisena faktatietona. Se on virallista ja hallintokäytännön legitimoimaa
tietoa, jolloin sen asema on tyypillisesti hyväksytty sellaisenaan. Tässä tutki-
muksessa sekä asiakirjoja että haastatteluja on kuitenkin lähestytty ja luettu
siitä näkökulmasta, että ne molemmat ovat tietyssä tilanteessa, tiettyä tarkoi-
tusta varten syntyneitä ja synnytettyjä, konstruoituja aineistoja.
Kuten aiemmin totesin, olen määritellyt itseni tutkijana tämän tutkimuksen
yhdeksi puhujaksi. Tässä mielessä en ole ollut objektiivinen äänen antaja 59 ,
vaan tutkittavan ohella yksi tarinankertoja. Erkkilä (2005, 129) jatkaa totea-
malla, että tällöin olennaista on se, että tutkija on aidosti kiinnostunut kuule-
maan ja hän antaa tilaisuuden jollekin puhua ja tulla kuulluksi. Diskurssi-
analyysia on usein kritisoitu siitä asemasta, jonka tutkija saa tulkintojen teki-
jänä tässä lähestymistavassa. Diskurssianalyysia tekevä tutkija lukee tutkimi-
aan tekstejä uudestaan ja uudestaan pyrkien löytämään ne piirteet, joiden
kautta hän pystyy perustelemaan diskurssin olemassaolon tekstissään. Tämä
tutkijan tulkinnanvapaus edellyttää myös relativistista asennetta tehtyihin
tulkintoihin. Tässä(kään) tutkimuksessa ei siten pyritä esittämään viimeistä
sanaa siitä, mikä tutkittavien kokemus tai tekstien perimmäinen sanoma on,
vaan kuvataan kielen käyttöä sosisaalisena toimintana sekä niitä reunaehtoja,
joissa tämä toiminta tapahtuu. Lukijan roolikaan ei ole passiivinen (Franzosi
1998, 546). Siitä huolimatta, että kertoja tai tutkija yrittävät rakentaa tekstit
tietyllä tavoin tulkittaviksi myös lukija tekee edelleen tulkintoja.
192
59 Narratiiviseen tutkimukseen liittyy kysymys siitä, miksi jonkun tarina kerrotaan ja toisen
tarinaa ei. Miksi joidenkin ääni kuuluu, mutta toisten ei? Viime aikoina ääni on annettu niille,
joita ei perinteisesti ole kuultu. Äänen antamista on pidetty sekä narratiivisen että feministisen
tutkimuksen piirteenä. Riessman (1993, 8) on tosin todennut, että ääntä ei voida antaa;
sen sijaan tutkija voi kuulla ääniä, joita hän tallentaa ja tulkitsee.