PUHUTTU PAIKKA - Mikkelin ammattikorkeakoulu

Wetherellin ja Potterin (1992, 90) kuvaama diskursiivisesta psykologiasta tut-
tu repertuaarin käsite tarjoaa tässä mielessä keskeisen analyyttisen työkalun
muodon ja sisällön yhteen nivomiseen, sillä repertuaarin katsotaan olevan
tapa ymmärtää diskurssin sisältöä ja sitä, kuinka tämä sisältö on organisoitu-
nut. Tulkintarepertuaarit voidaan määritellä sellaisiksi kielen käytön alueiksi,
jotka muodostavat omia merkitys- ja termisysteemejä. Tutkija etsii tällöin
tekstistä samansukuisia kielikuvia ja puhetapoja (Hirsijärvi & Hurme 2000,
155). Tulkintarepertuaarit ovat sisäisesti suhteellisen yhtenäisiä ja ristiriidat-
tomia tulkintakehyksiä, jotka rakentuvat sosiaalisissa käytännöissä ja jotka
rakentavat sosiaalista todellisuutta tietyllä tavalla. Ne ovat käsitteiden, meta-
forien, ilmaisutapojen, kertomusten, väitteiden ja retoristen tehokeinojen
joukkoja, joiden avulla kielen käyttäjät maalaavat tietynlaista kuvaa jostakin
tapahtumasta, ilmiöstä, ihmisryhmästä tai ihmisestä. (Jokinen, Juhila & Suo-
ninen 1993.) Käytännössä tulkintarepertuaarit ovat tuloksia tutkijan tulkin-
noista, joita tuotetaan analysoitavasta raaka-aineistosta. Repertuaarien ni-
meäminen ei kuitenkaan tarkoita yksinkertaista aineiston sisällöllistä ryhmit-
telyä teemoittaisiksi luokiksi (Vehkakoski 2006, 28–29).
Toiseksi analyyttiseksi työkaluksi olen ottanut van Dijkin (1988) dikurssiana-
lyysista käyttöön makro- ja mikrodiskurssianalyysin 43 , jotka auttavat eritte-
lemään analyysin tasoa. Analyysini keskiöön asettuu makroanalyysi, jolla
tarkoitan pääasiallisten diskurssien esiin kaivamista aineistosta. Tällä tasolla
eksplikoidaan aineistosta nousevat hegemoniset tavat kontekstualisoida työ-
pajatoiminta. Tämä tapahtuu esimerkiksi luokittelemalla puheesta esiin nou-
sevia teemoja sen mukaan, mihin asiayhteyteen työpajatoiminta aineistossa
ensisijaisesti liitetään. Vaikka tutkimus osaltaan kohdistuu asiakirja- ja haas-
tatteluteksteihin ja siltä osin kieleen, tarkastelun keskiössä eivät ole kielen
rakenteet tai lausumien symboliset merkitykset, vaan laajemmin kulttuuris-
ten puhetapojen – diskurssien – esiintyminen teksteissä. Tässä yhteydessä
kiinnostuksen kohteena ovat ennen kaikkea tekstistä itsestään johdettavat
43 Mikroanalyysissä puolestaan huomio kiinnittyy niihin retorisiin ja argumentatiivisiin keinoihin,
joilla diskursseja pyritään vahvistamaan tekemällä niistä vakuuttavampia. Hjelm
(2005, 63) luonnehtii makro- ja mikrotason analyysin välistä eroa sillä perusteella, että makrotaso
operoi diskurssien välisellä tasolla ja mikrotaso yksittäisten kielellisten tehokeinojen ja
lauseiden tasolla.
82