PUHUTTU PAIKKA - Mikkelin ammattikorkeakoulu

huomiota roolien moninaisuuteen ja päällekkäisyyteen. Hän on erotellut tut-
kimuksessaan valmentajien keskuudesta esimiehen, vetäjän ja kaverin roolit.
Vetäjien rooli – jossa ohjaajan tehtävä on antaa nuorella mahdollisuus kokeil-
la erilaisia asioita ja pitää toiminta käynnissä – näyttäytyi yleisimpänä ja esi-
miehen harvinaisimpana. Eniten korostui aikuisen rooli, jossa siinäkin oli
useita vivahteita. Aikuinen saatettiin käsittää esimerkiksi vanhemmaksi hen-
kilöksi, jonka kanssa nuori voi asiallisesti keskustella, tai se saattoi merkitä
välittävää huolehtijaa, joka on aidosti kiinnostunut siitä, miten nuorella me-
nee. Moni naispuolinen valmentaja koki itsensä satunnaisesti myös äitihah-
moksi, vaikka totesi, ettei ohjaajan kuulu tällaiseen rooliin asettautua. Myös
nuoriso-ohjaajan, psykologin ja sosiaalityöntekijän roolit mainittiin Pietikäi-
sen tutkimuksessa.
6.3 Työpajadiskurssit ja paikan rakentuminen
Tässä tutkimuksessa tarkastelun keskiöön on asettunut nuorten työpajatoi-
mintaa koskeva kerronta, jota kutsun työpajapuheeksi. Larson (1997, 459) on
todennut, että puheessa ei ole kysymys ainoastaan tapahtumien kuvaamises-
ta, vaan siinä on aina läsnä sekä kertoja että yleisö. Työpajapuheen yleisöksi
erilaisissa puhetavoissa asettuvat työpajakentän viralliset toimijat. Viran-
omaisten tuottamissa asiakirjoissa yleisönä ovat erityisesti työpajojen ylläpitä-
jäorganisaatiot henkilöstöineen, samoin kuin muut sosiaalisen työllistämisen
kentän toimijat. Työ- ja yksilövalmentajien puhe taas on suunnattu vahvem-
min pajojen ylläpitäjille, samoin kuin ”ministeriön osin arjen haasteista tietä-
mättömille virkamiehille”, joille useissa haastatteluissa toivottiin tutkimuksen
kantautuvan luettavaksi. Myös suuri yleisö – pajojen palveluista ja todelli-
suudesta osin tietämöttömät kuntalaiset – asetetaan kuulijoiksi.
Työpajapuheen luonnetta aineistossa voidaan kuvata vakuutteluksi. Erilaisia
selontekoja käyttämällä vakuutetaan niin ylläpitäjiä, yhteistyökumppaneita
kuin työpajoja itseäänkin toiminnan tärkeydestä. Selonteoilla tarkoitan tapoja,
joilla toimintaa perustellaan ja joiden avulla yritetään saada toiminta näyttä-
mään kulttuurisesti hyväksyttyvältä ja ymmärrettävältä (ks. esim. Morris,
White & Iltis 1994; Suoninen 1997). Selontekojen – joita joskus käytetään sy-
170