''Olen tehnyt parhaani”

joillekin se, että oli oman arvionsa mukaan karttunut työkokemustaan jaosaamistaan ”miehiseen mittaan”. Vastaajat olivat tyytyväisiä työnsä tuloksiin,mutta pettyneitä riittämättömiin vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksiiinsaja sivuun jäämiseseensä. Myös nuorten miesten usko omiin kykyihinsäja osaamiseensa oli heistä toisinaan katteetonta. Jotkut naiset olivattyytymättömiä julkisen hallinnon johtamiskäytäntöihin: ”Havaitsin, että korkeakinvirkamies ... on ällistyttävän riippuvainen päälliköstä (päällikkövirasto).Oma suunnittelu ja kehittäminen näytti olevan pois laskuista” muisteleenykyinen kaupunginjohtaja lyhyttä pistäytymistään valtionhallinnossa,johon hän päätti olla aktiivisesti koskaan enää hakeutumatta. Palattuaankunnallishallintoon hän tunsi taas elävänsä (VT, kaupunginjohtaja).Rakenteiden ja toimintaprosessien uudistaminen, oman työyhteisön hyvähenki ja mahdollisuudet käyttää työssään osaamistaan olivat vastaajista julkisenhallinnon myönteisiä piirteitä. Kielteistä heistä olivat hyvinvointivaltionpurku, työyhteisöjen ristiriidat sekä tunne, ettei voi vaikuttaa omaan työhönsä.Perhe ja työPerheen merkityksestä naisten ansiotyön kannalta on tutkimuksissa oltu erimieltä. Varhaisimmat tutkimukset tulkitsivat perheen naisen uran esteeksi jaongelmaksi (esim. Rapoport & Rapoport 1971). Sittemmin ryhdyttiin korostamaanperhettä naisen voimavarana (esim. Kivinen 1986, Hänninen-Salmelin1989, Marshall 1992). Perheen ja työn yhteensovittamista on tarkasteltumyös tasa-arvokysymyksenä. Silloin tutkimuksen kohde on ollut ennenmuuta naisjohtajien mahdollisuudet yhdistää ura ja perhe (esim. Aitta1988, Vanhala 1986, Sinkkonen – Hänninen-Salmelin 1989). Tasa-arvonäkemyksentaustalla on ajatus jokaisen naisen oikeudesta ansiotyöhön ja senmyötä taloudelliseen itsenäisyyteen.Aiemmin luvussa 2. käsitellessäni naisten strategisia valintoja, jotka vaikuttavatnaisten asemaan ja toimintamahdollisuuksiin työelämässä, totesintutkimusten osoittavan, että menestyneet naiset ovat vastaavissa asemissatoimivia miehiä tavallisemmin perheettömiä. Myös Suomessa on johtajatutkimuksissasaatu samansuuntaisia tuloksia (ks. Sinkkonen & Hänninen-Salmelin 1989, 280–281, Taulukko 3). Myös valtion ja kuntien ylemmissäviroissa toimivista, joihin tämän tutkimuksen kohdejoukko rinnastuu, miehetovat naisia tavallisemmin perheellisiä Karento 1990, 146).Tutkitussa aineistossa naisten enemmistöllä oli perhe, johon kuului vähintäänkinaviopuoliso. Edellä luvussa 8 oli esillä naisten kuvauksia, mitenaviopuolison työn ensisijaistaminen määritti naisten uranvalintaa. Käsittelenseuraavassa puolison suhtaumista vastaajien työhön sekä heidän ratkaisujaanlasten päivähoidon järjestämiseksi. Rajoitun näihin teemoihin, koska140