''Olen tehnyt parhaani”

naisviranhaltijan tyyppitarinaa olekaan. Kirjoitustyöhön ryhtymistä perustellaankiellon kautta varoittaen, ettei odotettavissa ole kuvausta harvinaisenmenestyksekkäästä virkaurasta ja tavanomaista kiintoisammasta elämästä,vaan ”tarina monien joukossa”, ”yksi miljoonista tarinoista”. Poikkeavaatutkimuksen omaelämäkertojen perusteluissa oli, ettei yksikään kolmestakymmenestäkirjoittajasta pyydellyt anteeksi sukupuoltaan. Kukaan eimyöskään viitannut millään tavoin omaelämäkertakirjallisuuden mieskeskeisyyteen,kuten usein kirjallisuudessa naisten omaelämäkerroissa (vrt.Makkonen 1993, 10).Tutkimukseni omaelämäkerrat rakentuivat omaelämäkerran ’tyyppitarinan’mukaisesti: elämä esitetään kaarena, johon kirjoittajat sijoittavat elämänsämerkityksellisiä tapahtumia, epifaneja. Niissä kuvataan johdonmukaisestivirkauraa ja sen vaiheita. Naiset rikastivat tarinoitaan liittämällä niihinpoikkeavia, naiseudesta johtuvia tekijöitä. Sukupuoli oli jollain tavoinläsnä jokaisessa omaelämäkerrassa, ellei muuten niin näkemyksinä sukupuoltenmuodollisesta tasa-arvosta. ’Typpitarinassa’ vaikeudet voitetaan, tappiotniellään, menestykseen suhtaudutaan tyynesti, mutta pohjimmiltaan ollaanylpeitä selviämisestä naisina (vrt. Kortteinen 1992, 34–79).Luonnehdin tutkimukseni naisten omaelämäkertoja yhdistäväksiperusrakenteeksi”olen tehnyt parhaani”-ajattelutavan. Tämä ajattelutapa toistuu naisten kertomuksissa erilaisinamuunnelmina.Yhteistä omaelämäkerroille oli asiapitoinen tyyli.”Henkilökohtainen toimintakertomus”, ”Naisena julkisessa hallinnossa– omaelämäkerta”, ”Omaelämäkerrallisia kokemuksia valtionhallinnosta”,”Valtiotieteen maisteri, henkilöstösihteeri ...:n omaelämäkerta1.7.1992 tarkasteltuna”, ”Erään valtionhallinnossa vielätoistaiseksi työskentelevän naisen elämäntarina” tai ”Elämäkertatietoja”.Nämä otsikot viittaavat omaelämäkertojen asiatyyliin. Mukana ei ole runoja,sepitteitä, päiväkirjoja, mielipidekirjoituksia, muistelmia,perinteenkerääjien selvityksiä, vaan asiatyyliin laadittua proosaa, jossa kirjoittajakertoo elämästään minämuodossa nykyhetkestä käsin. Teksteistä heijastuu,että kirjoittajat osaavat kirjallisen ilmaisun. He ovat tottuneita erittelemäänja jäsentämään asioita ja tapahtumia. He ovat myös omaksuneethallinnon tapoja nimetä niitä. Omaelämäkertojen tyyliä voi luonnehtia naisilletyypilliseksi. Rita Felski (1989, 96–100) toteaa naisten ’tunnustuskirjallisuuden’,kuten omaelämäkertojen, pyrkivän asiallisuuteen ja asiapitoisuuteensekä kaihtavan kaunokirjallista tyyliä.87