12.07.2015 Views

''Olen tehnyt parhaani”

''Olen tehnyt parhaani”

''Olen tehnyt parhaani”

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

teutettu. Henkilöstömäärä sen sijaan lähes kaksinkertaistui sodan vaikutuksestaollen 247 viranhaltijaa vuonna 1946 (Temmes 1989, 78).Sotien välisen ajan superministeriö oli maa- ja metsätalousministeriö. Sinneperustettiin vuonna 1926 kotiteollisuusosasto, joka vastasi maankotiteollisuuskoulutuksesta. Maatalous- ja kotitalouskoulutuksen osasto perustettiinvuonna 1939. Vieno Simonen pyrki ministerikaudellaan (1953–1957) kehittämään osastoa kotitalousministeriön suuntaan siinä onnistumatta,mutta karjanhoitokoulujen opetukseen liitettiin hänen toimestaan kotitalouttaja käsitöitä. (Temmes 1989, 117–118; Kuusipalo 1994, 172–173.)Suomessa oikeus- ja hallintovaltion muutos hyvinvointivaltioksi avasivirkauria erityisesti korkeakoulutetuille naisille 1960-ja 1970-luvulla sekävaltiolla että kunnissa (Karento 1990, 78–84). Hyvinvointivaltion rakentaminen1960- ja 1979-luvulla synnytti uudentyyppisiä virkatehtäviä, joihinpalkattiin aiempaa laajamittaisemmin naisia suunnittelemaan, valmistelemaan,johtamaan ja ohjaamaan hallinnon hyvinvointipalveluiden järjestämistä jahallintoa. Kehityskulku on luettavissa myös hallintohistoriakomiteanvirkamiesrekisteristä. Sen mukaan valtionhallinnossa ministeriöiden ja keskusvirastojenavainhenkilöiden joukossa alkaa olla naisia vasta 1960- ja 1970-luvulla (Temmes, 1989, 273–281; Tiihonen 1990, 318, 395–398).Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Suomessa on toteutettu useitalaajoja julkisen hallinnon uudistuksia. Vuosina 1987–1995 keskeisiä hallinnonmuutoksia ovat olleet tulosohjaukseen siirtyminen, liikelaitostaminenja yhtiöittäminen. Kuntien itsehallinnon vahvistaminen, valtionosuusuudistussekä monet pienemmät rakenteelliset kehittämistoimet ovat uudistaneetkunnallishallintoa ja uudelleenjärjestäneet valtion ja kuntien suhdetta. Rakenteidenja toimintaprosessien muutoksista huolimatta julkisen hallinnon tehtävätovat säilyneet ennallaan, mutta henkilöstömäärä vähentynyt (Temmes& Kiviniemi 1997, 74). Valtionhallinnon muutokset ovat tuottaneet hallinnontehtäväalojen erilaistumista. Osa hallinnonaloista keskittyy valtion ydintehtävienhoitamiseen, osa hyvinvointipalvelujen järjestämiseen ja hallintoonja osa markkinaistettujen palveluiden ohjaamiseen (mt., 8). Kunnallishallinnonmuutokset näkyvät selvemmin vasta jonkin vuoden kuluttua, koska uusikuntalaki (365/95) tuli voimaan vasta 1995. Kuntien aiempaa itsenäisempiasema on eräs merkittävimmistä 1990-luvun hallinnon kehittämisen tuloksista.Tullessaan julkisen hallinnon palvelukseen naiset astuivat miesten maailmaan,johon heidän oli sopeuduttava. Vastassa oli miehinen hallintokulttuuri,jota leimasivat julkilausumattomat sosiaaliset sidokset, sukupuolihierarkiasekä naisten ja miesten työn eriarvoistaminen (Pohls 1994, 10–11). Vuosisadanvaihteen julkisessa hallinnossa naisia odottivat miesten hallitsemathierarkkis-byrokraattiset virastot, joissa toimittiin rationaalisesti, laillisesti,virallisesti ja muodollisesti. Naisten tuli mukautua virkatyön kehyksiin jaopetella hallinnon toimintaperiaatteet. Erilaisista elämäpiireistä johtuen nai-57

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!