''Olen tehnyt parhaani”

nen & Hänninen-Salmelin 32–40, 51, Liite 4; Karento 1990, 133–137.) Erityisestimiehet arvoivat naissukupuolen taakaksi virkauran etenemisen kannalta(Vartola & af Ursin 1987, 101, Taulukko IV 22). Julkisessa hallinnossaon ollut ajanjaksoja, jolloin se ei ole palkannut uutta työvoimaa. Huonontyöllistämisen kaudet heikensivät naisista naisten mahdollisuuksia päästä alkuunvirkauralla sekä kavensivat tilaisuuksia edetä sillä.Naisten miehiä suurempi vastuu yksityisestä on kulttuurista perintöä, silläperinteiset naisen ja miehen roolit ja sukupuoliperustaiset toimintamallit, jotkasiirtyvät sosiaalistumisprosessien kautta sukupolvelta toiselle, sälyttävätpäävastuun yksityisyydestä naisten harteille. Rooleista etenkin naisten perherooliaon pidetty uraa haittaavana tekijänä. Perheen ja ansiotyön yhteensovittamisenon väitetty olevan erityisen hankalaa johtavassa asemassa olevallenaisille, vaikka tutkimuksin on todettu, ettei eroja urakehityksessä juurikaanlöydy verratessa perheellisiä ja perheettömiä naisia (esim. Lawn-Day& Ballard 1996, 44). Tosin valtionhallinnon naisjohtajat ovat Suomessa kokivatyksityisyyden ja julkisen yhdistämisen miehiä ongelmallisempana (Sinkkonen& Hänninen-Salmelin 1989, 38, Taulukko 3). Kysymys julkisen jayksityisen suhteesta onkin noussut ajankohtaiseksi tutkimuskohteeksi paitsinaistutkimuksessa yleensä myös feministisessä organisaatiotutkimuksessa(Martin 1994, 422–423; ks. myös Julkunen & Eräsaari & Silius 1995, Salmi1996).Naisista itsestään johtuviksi virkauran esteiksi jäsennettiin analysoiduissatutkimuksissa koulutuksen, kykyjen, pätevyyden tai uratavoitteiden puutteellisuus.Niissä viitattiin myös naisten vähäiseen kunnianhimoon, heikkoonsitoutumiseen ja paneutumiseen työtehtäviin sekä poliittisten ansioiden ohuuteen.(Sinkkonen & Hänninen-Salmelin 1989, 38–39; Karento 1990, 139–140). Poliittista aktiivisuutta lukuunottamatta ei edellisissä suhteissa ole kuitenkaanhavaittu naisten ja miesten välillä eroja siinä määrin, että naistenmiehiä heikommat uramahdollisuudet selittyisivät sukupuoliperustaisillaeroilla sitoutumisessa organisaatioon, ansiotyöhön ja työn sisältöön.Naisten virkauran julkisen hallinnon ominaisuuksista johtuvia rakenteellisiaesteitä oli referoiduissa tutkimuksissa naisten omien arviointien mukaanvirkarakenne, joka ei aina suo tilaisuutta etenemiseen. Naisten uran edistymistähankaloittivat tutkimusten mukaan erityisesti rekrytointikäytännöt. Erityisensyrjivinä naiset pitivät poliittisia virkavalintoja. Myös virkavuosienperusteella tapahtuva ylentäminen näyttäytyi naisten kannalta ongelmallisena,joskaan ei Suomessa siinä mitassa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa liittovaltionja osavaltioiden hallinnossa. Suoranaista syrjintää naiset kokivatrekrytoitaessa tai ylennettäessä (Sinkkonen & Hänninen-Salmelin 1989, 51;Karento 1990, 137–142).Naisten virkauran edistäjiä voi tarkasteltujen tutkimusten mukaan etsiäyhteiskunnallisista tekijöistä, naisten omista ja julkisen hallinnon ominaisuuk-62