''Olen tehnyt parhaani”

Sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun uhreiksi joutuvat muita useamminnaiset, jotka eivät elä vakituisessa parisuhteessa (Wilson 1995, 230). ”Tytöilleavioliitto on ainoa keino päästä yhteisöön mukaan, ja jos he ’jäävätyli’, he ovat yhteiskunnan hylkiöitä” kirjoitti Simone De Beauvoir (1981,234–235). Hänen näkemyksensä perustui naisen historiaan ja naisen asemaan1940-luvun Ranskassa. Mutta miehet ajattelivat ilmeisesti yhä 1990-luvun Suomessa ja sen julkisessa hallinnossa, että avioliitto tai parisuhdemuodosti suojakilven naisen ympärille, jota miehet keskinäisessäyhteistunnossaan kunnioittivat. (Avio)mies oli naiselle turvatekijä, joka takasihänen sosiaalisen arvostuksensa.Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu on aina subjektiivinen kokemus.Hyväksyttävän ja tuomittavan käyttäytymisen välinen ero on häilyvä ja naisetmäärittelevät sen eri tavoin. Se, mikä joistakin vastaajista oli ahdistavaaja negatiivista, tuntui toisista jännittävältä ja hyväksyttävänä. Osa vastaajistapiti seksististä käyttäytymistä viraston ”elämän suolana” ja virkistävänälisänä arjessa:150Tiedän, että virastossamme ainakin toimistoväkeen on kohdistettulähentely-yrityksiä. Osa saattaa kokea asian kunniakkaana, osa taason nostanut metelin. Normaalissa työpaikassa on naisia ja miehiä, seon piristävää molemmille sukupuolille (VT, HuK, apulaisjohtaja, valtionvirasto). Keskusteltaessa vastakkaisen sukupuolen kanssa työasioista,niin käyttäydytään hieman, kuin olisi ’pyhäpuku päällä’, mikäasia on mielestäni vain positiivista. Kauneus ja ilo (myös työssä piilevät)on helppo hävittää, mutta vastaavasti helppo pienillä asioilla aikaansaada(KTK, kamreeri, valtion virasto).Osa sekä naisista että miehistä käyttää työpaikallaan seksuaalisuutta tietoisestihyväkseen saavuttaakseen joko henkilökohtaisia tai työhön liittyviätavoitteita. Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu pitää kuitenkin erottaa myönteisiksikoetuista työpaikkarakkauksista, jotka ovat tavallisia suomalaisillatyöpaikoilla (Haavio-Mannila 1988,1990 3 ). Työpaikkarakkaudet johtavattoisinaan avioliittoon. Näin oli tapahtunut kahdelle vastaajalle.Sukupuolista häirintää ja ahdistelua esiintyy eniten sellaisilla työpaikoilla,joissa vallitsee muutoinkin naisia syrjivä ilmapiiri (Wilson 1995, 230; myösVarsa 1996, 132–133). Häirinnän kohteet saattavat tuntea häpeää ja syyllisyyttäasiasta sekä pohtia, missä määrin on itse antanut siihen aihetta. Asian”puhkihäpeäminen” onkin eräs naisten keinoista selviytyä tilanteesta. Sukupuolisenhäirinnän seurauksena työpaikalla voi käynnistyä ulosajoprosessi,johon myös muut työyhteisön jäsenet tietämättään osallistuvat. (Wilson 1995,3Elina Haavio-Mannilan (1990) tutkimuksessa, jossa tarkastellaan 11 ammattiryhmän työn laatua,sosiaalisia suhteita ja hyvinvointia, 54% naisista ja 51% miehistä oli kokenut työpaikkaromanssin.Avioliittoon työpaikkarakkaus johti noin 10%:lla tutkituista.