''Olen tehnyt parhaani”

Elämän painopisteen vaihtelijatElämän painopisteen vaihtelijat olivat tässä aineistossa ryhmä, joka etsi vastapainoaviranhoidolle ja sen ehdoille muilta elämänkokonaisuuden alueilta.Heille ”työ ei ole ainoa elämän sisältö”(Ekonomi, HuK, esittelijä, valtionvirasto). Mertonin typologiassa ryhmä rinnastuisi pakenijoihin. Elin Kvandenja Bente Rasmussenin typologiassa elämän painopisteen vaihtelijat olisivatnaisryhmä, joka etsii vaihtoehotoisia toimintatapoja naisina. Heidän valintansaoli vetäytyminen yksityisyyteen. Elämän painopisteen vaihtelijat olivatjossain määrin naistietoisia, mutta epätietoisia asemastaan jamahdollisuuksistaan naisina ja viranhaltijoina:Nainen osastollani joutuu olemaan huippupätevä, jotta tulee kuulluksija huomioonotetuksi muutoinkin kuin kahvinkeittäjänä. Tuntuu, ettänainen helposti leimautuu pehmeiden arvojen puolestapuhujaksi, jotkausein miesten taholta tuomitaan turhiksi, kuten oppilashuolto (jonkaedustaja osastolla on aina ollut naispuolinen psykologi). (YTM,psykologi, valtio virasto).Heidän toimintansa lähtökohtana oli ammatillinen identiteetti ja usko omaanasiantuntemukseen. He olivat tyytyväisiä uranvalintaansa sinänsä, mutta kritisoivattyönteon arkipäivän ehtoja. Elämän painopisteen vaihtelijat suuntasivatkritiikkinsä terävimmän kärjen johtamiseen.Tulosvastuukäsite sai ainakin minut näkemään aluksi suorastaan punaista.Mielestäni inhimillinen toiminta on aina tähdännyt tulosten saavuttamiseen.Myös vastuu oman toimintansa tuloksista on ollut jokaisellahenkilökohtaisesti. Sitten aletaan käsitettä markkinoida kuin jonakinuutena keksintönä! ... Mielestäni olisi edelleen pitänyt keskittyäparemminkin tavoitteiden asetteluun, selkeyttää täsmällisemmin sitä,mitä kansalaiset hallinnolta odottavat ja mitä tosiasiallisesti kyetääntekemään. (Konttoripäällikkö, valtion virasto). Johtajana hän (lähinesimies, HK) on hyvin autoritaarinen ja pitänyt 20 vuotta alaisensakurissa ja nuhteessa. Esa Saarisen termi nöyryytyskulttuuri sopii tähänyhteyteen hyvin. Seurauksena on henkilöstön opittu avuttomuus japassiivisuus, minkäänlaista toiminnan kehittämisintoa ei juuri ole. Samojametodeja hän on yrittänyt käyttää minuunkin, mutta kun olenjohdonmukaisesti pysynyt asialinjalla enkä ole välittänyt primitiivireaktioista,olen sentään jotain saanut aikaan. Ilman psykologin antamaatyönohjausta se ei olisi onnistunut, onneksi siihen on ollut mahdollisuusomassa talossa. (HTL, ylihammaslääkäri, kaupunki).182