''Olen tehnyt parhaani”

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa omaelämäkertoja on käytetty tutkittaessamarginaalisia ihmisiä (Plummer 1983, 88). Elämäkertatukimustaon luonnehdittu tutkimusperinteenä, joka pystyy tuomaan esille vähemmistöjenäänen tai avaamaan uusia näkökulmia. Yhteiskuntatieteellisessä omaelämäkertatutkimuksessaerotetaan elämänkulun 3 ajallisesti ja tapahtumallisestimahdollisimman peittävästi kattavat omaelämäkerrat (comprehensive/complete autobiography) elämän joihinkin puoliin tai vaiheisiin rajoittuvistaomaelämäkerroista (topical autobiography) (Bertaux 1981b,8; Vilkko 1987,17–18; ks. myös Plummer 1983, 107–109).Omaelämäkerran kirjoittajan ja lukijan suhde on erityislaatuinen. Lukijaaaskarruttaa pian omaelämäkertojen todenperäisyys: Ovatko kuvatut tapahtumattotta, vaiko ”kirjoittajan kuolemanjälkeiseksi tarkoitettua propagandaajälkipolville” (Gusdorf 1980, 36; myös Denzin 1994, 507).Omaelämäkertureiden näkymätön ja sanaton viesti: ”Usko, mitä Sinulle kerrotaan!”ei riitä vakuudeksi omaelämäkerran totuudellisuudesta (Swartz &Jacobs 1979, 72). Philippe Lejeune (1989) on kehittänyt ongelman ratkaisuksikäsitteen omaelämäkerrallinen sopimus. Sen mukaan lukija luottaa tekstin,kirjoittajan ja kertojan viittaavan samaan henkilöön. Kirjoittajalla on olluttotuudellinen suhde tarinansa kertomiseen, olipa sen kirjoittamismuotomillainen hyvänsä. Elämäntarinan kirjoittaminen on aina tarkoituksellista,koska se ei ole ainoastaan menneisyyden kuvaamista, vaan myös itsensätuottamista (Hyvärinen 1994, 116). Omaelämäkerrat ovat tosia omista lähtökohdistaanja asemistaan käsin.Miten lukea omaelämäkertaa? Autobiograafinen lukutapa korostaa lukemisenvuorovaikutuksellisuutta siten, että lukijan on hahmotettavanäkökulmansa, josta hän lukee omaelämäkertaa (Abbott 1988, 601–603).Lukiessaan omaelämäkertaa lukija antaa sille tulkintansa. Kyse on vuorovaikutuksesta,jossa yhdistyvät kirjoittajan omaelämäkertaansa sisällyttämätsekä lukijan sieltä löytämät merkitykset. Omaelämäkerta tulee ”valmiiksi”vasta tässä vuorovaikutusprosessissa. (Vilkko 1987, 86–88.) Lukija ei oleulkopuolinen, vaan vuoropuhelussa kirjoittajan kanssa.Omaelämäkertaa on sanottu miehiseksi (Vilkko 1991, 9). Omaelämäkerran’tyyppitarinassa’ elämä esitetään tavallisesti nousevana kaarena, jolle sijoitetaanelämän tärkeät tapahtumat, epifanit (vrt. Denzin 1989, 129). Virkamiehentyyppitarina sisältää virkauran vaiheet ajallisessa järjestyksessä: mitenvirkauralle on tultu, miten sillä edetty ja menestytty unohtamatta vastuksia”Niin tai näin, maailmankaikkeus on niin suuri, että yhdellä ihmisellä ei ole sen puitteissa merkitystä,kun taas Jumala suuressa Rakkaudessaan ja Viisaudessaan viis veisaa yhdestä ihmisestä. Tämänpäättelyn avulla tulin maaliskuussa 1997 siihen tulokseen, että maailmankaikkeuden kannalta ontäydellisen vähämerkityksellistä, jatkuvatko fysiologiset toimintani vai eivät.” (Mt., 510.)3Elämäkertatutkimuksen käsitteistä voidaan erottaa elämää sisällöllisesti kuvaavat käsitteet, kutenelämänkulku, elämänkaari, elämänura, elämänprosessi ja menetelmälliset käsitteet kuten elämänhistoria,elämäntarina, elämäkerta, omaelämäkerta (esim. Huotelin 1992, 16).71