''Olen tehnyt parhaani”

Hallinnon muutoskaudet on havaittu länsimaisissa demokratioissa suosiollisiksinaisten rekrytoitumiselle ja uramahdollisuuksille julkisessa hallinnossa(Stewart 1990, 218). Taulukko 6 näyttää, ettei Suomi ole tässä suhteessapoikkeus. Suomessa naisten murtautuminen miesten hallussaan pitämiinvaltion ja kuntien hallinnon ylempiin virkoihin on noudattanut samaakehityslinjaa: naisia on palkattu hallinnon muutoskausina ja naisille on muodostunutomat ”naistyypilliset” tehtäväalueet hyvinvointisektorille. Julkisenhallinnon hyvinvointehtävät tarjoavat naisille johtamistehtäviä, kuten edellätotesin. Lisäksi hyvinvointisektorin komiteat tarjoavat naisille muitahallintosektoreita paremmat mahdollisuudet osallistua yhteiskuntapoliittiseenvalmistelu- ja suunnittelutyöhön (Hernes & Hänninen-Salmelin 1983, Sinkkonen& Laitinen 1989,293–295; Tasa-arvon tiennäyttäjä 1997, 55–57).Tutkijoita on kiinnostanut myös kysymys, mikä houkuttelee naisia virkauralle.Virkauran vetovoimaisuus perustuu julkisen hallinnon tarpeiden jayksilön ominaisuuksien vastaavuuteen sekä julkisen hallinnon tunnuspiirteisiin.Referoitujen tutkimusten mukaan soveltuva ja hyvä koulutus olikeskeisiä syitä hakeutua virkauralle sukupuolesta riippumatta (Vartola & afUrsin 1987, 78–81). Koulutus saattoi herättää kiinnostuksen julkista hallintoakohtaan tai se pätevöitti virkauralle. Erityisesti valtionhallinto on tarjonnutnaisjuristeille heidän arvostamiaan uramahdollisuuksia ja ehkä paremmatedellytykset yhdistää perhe ja ansiotyö kuin yksityinen sektori ja muujulkinen hallinto. (Sinkkonen & Hänninen-Salmelin 1989, 32–33). Naisillaoikeustieteellinen koulutus johtaakin useimmiten julkiseen hallintoon, miesjuristiensijoittuessa yksityiselle sektorille (Silius 1992, 86, Taulukko 2).Julkisen hallinnon vetovoima työnantajana perustui analysoiduissa tutkimuksissamyös sen tarjoamien työtehtävien sisällölliseen kiinnostavuuteenja virkasuhteen tuomaan turvallisuuteen. Valtion naisjohtajista julkinen hallintotarjosi monipuoliset uramahdollisuudet ja houkutteli virkauralle aktiivisenrekrytointipolitiikan keinoin. Julkinen hallinto soi korkeasti koulutetuillenaisille tasa-arvoisemman työympäristön kuin yksityinen sektori.Naisista etenkin valtionhallinto on tarjonnut saman palkkatason samoista taisamanarvoisista tehtävistä sukupuoleen katsomatta ja mahdollistanut naisillekiinnostavia uravaihtoehtoja. (Sinkkonen & Hänninen-Salmelin 1989, 31–35). Valtiolla naiset kokivat, että he voivat itse vaikuttaa urakehitykseensä,mikä on lisännyt naisten kiinnostusta virkauraan.Tutkittaessa valtionhallinnon johtoon yltäneiden naisten näkemyksiä uranesteistä, osoittautuivat sosiokulttuuriset tekijät, naisista itsestään johtuvat seikatsekä julkisen hallinnon ominaisuudet ongelmallisiksi virkauran kehityksenkannalta. Yhteiskunnallisista tai sosiokulttuurisista tekijöistä naisten uranesteiksi hahmottuivat hallinnon mieskeskeinen, miesvaltainen perinne, johonnaisten on sovittauduttava. Erilaiset epävirallisen ”Hyvä Veli” -verkostot,”poikakerhot”, miesten yhteispeli, asemistaan kiinnipitäminen ja ennakkoluulotnaisia kohtaan muodostuivat naisten virkauran esteiksi. (Sinkko-61