09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

palveli kirkkoa, ei voi sanoa paljoakaan. Kuvanveistäjät, maalarit, muusikot,

tanssijat ynnä muut kuuluivat toki omiin ammattikuntiinsa mutta ainakin

kuvataiteilijoita pidettiin lähinnä käsityöläisinä. Vain musiikki erotti oopperan

peliluolasta ja esiintyviltä taiteilijoilta saatettiin vaatia muitakin kuin taiteellisia

palveluksia. Näin toimittiin ainakin Keski- ja Etelä-Euroopassa yhä

1700-luvulla 113 . Jos ajatellaan, että kuvataiteilijat erottuivat käsityöläisistä renessanssin

aikana, on kuvataiteessa lähes välittömästi alkanut eri taiteenalojen

keskinäinen riitely. Esimerkiksi Leonardo da Vinci halusi todistaa, että

maalaustaide oli arvoltaan kuvanveistoa, musiikkia ja runoutta ylempänä (ks.

Leonardo 1992; Leonardo 2010, 176–201). Luultavasti vastaavaa riitelyä on käyty

jo paljon aikaisemmin ja se on johtunut inhimillisestä ja myös uskontoihin

kuuluvasta tavasta jakaa ihmiset meihin ja toisiin. Modernismin alusta

lähtien on länsimaiseen kuvataiteeseen syntynyt yhä uusia keskenään kilpailevia

avantgardistisia taiteilijaryhmiä ja tyylisuuntia. 1900-luvun jälkipuolella

kuvataiteen alueelta on noussut käsitetaiteen kaltaisia taiteenaloja, joiden

yhteys kuvataiteeseen on enemmän tulkinnan kuin teosten ominaisuus 114 .

Voiko taiteen rakennetta verratta totemismiin?

Länsimaisessa kuvataiteessa hajoaminen siis on alkanut viimeistään niihin

aikoihin, kun kuvataide on eronnut käsityöläisyydestä ja hyväksytty taiteeksi.

Vastaavanlainen hajoaminen on alkanut uskonnossa jo muinaisuudessa.

Vanhimpia uskonnon muotoja, joissa hajoaminen on selvästi nähtävissä, on

totemismi. Sen perustana on sosiaalisen ryhmän jakautuminen fratrioihin

ja klaaneihin, joilla jokaisella on oma toteeminsa. Toteemi erottaa klaanin

jäsenet muista ihmisistä (Durkheim 1980, 192).

Samoin kuin totemismi, kuvataidekin jakautuu ensin suurempiin kokonaisuuksiin

joista jokainen jakautuu vuorostaan yhä pienempiin kokonaisuuksiin

115 . Sen lisäksi, että eliitti erottautuu taiteen avulla rahvaasta, on myös taidemaailman

sisällä muista erottautuminen tärkeää. Jos taideteosta ajatellaan

toteemina, se yhdistää tekijänsä materiaalillaan ja tyylillään muihin tämän

tyyppisten teosten luojiin erottaen hänet samalla toisenlaisista taiteilijoista.

Klaanin jäsenestä poiketen taiteilija usein pyrkii erottautumaan myös muista

oman tyylinsä taiteilijoista. Taiteen ”klaaneissa” siis vallitsee ankara sisäinen

kilpailu 116 . Siksi taideteoksilla pyritään mahdollisimman suureen erilaisuuteen,

mikä osaltaan edistää taiteen jakautumista. Toteemeiksi taideteoksista

ei tämän perusteella ole.

Taiteessa eri alueiden väliset rajat eivät ole yhtä sitovia kuin totemismissa.

Esimerkiksi kuvataiteilijan on mahdollista työskennellä vaikkapa valokuvaamalla

ja maalaamalla. Lisäksi hän voi esimerkiksi säveltää. Työskentely-

110

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!