Lataa ilmaiseksi

29, 105.) Eckhart nimittää tätä itsestään luopumisen asennetta sanalla ”Gelassenheit”.
Sana on suomennettu ainakin kahdella eri tavalla: Kupiainen (2002,
7) suomentaa sen ”silleen jättämiseksi 46 ” ja Pihlajamaa (Eckhart 2009) ”kaikesta
luopumiseksi”. Käytän tästä eteenpäin nimitystä ”silleen jättäminen”.
Silleen jättäminen ei onnistu koskaan niin täydellisesti, ettei löytäisi vielä
jotain mihin on takertunut. Mystiselle kilvoittelijalle silleen jättäminen on
tärkeää, koska yhtä paljon kuin hän kykenee tyhjentämään itseään omista
pyrkimyksistään, täsmälleen yhtä paljon voi jumala hänet täyttää. Jotta olisi
mahdollisimman tyhjä jumalan tulla, ei saisi pohtia mitä pitäisi tehdä vaan
miten pitäisi olla. Pyhyys ei nimittäin johdu tekemisestä vaan olemisesta. Silleen
jättämisessä oleminen on meissä ja kaikki toimemme muuttuvat automaattisesti
pyhiksi. Jos kuitenkin pyrimme teoillamme saavuttamaan pyhyyden,
kadotamme silleen jättämisen asenteen ja pyhyyden sen myötä. Hyvät
teot, joilla pyritään sielun autuuteen, Eckhart näkee yrityksenä käydä kauppaa
jumalan kanssa. Se on kuitenkin turhaa, sillä kaikki on jo jumalan. Hänelle
ei siis voi myydä mitään, ei edes hyviä tekoja, koska hän ei ole velvollinen
minkäänlaiseen vastapalvelukseen. Silleen jättämisessä on oltava tyhjä
kaikesta samalla tavalla kuin ei-mikään on kaikesta tyhjä. Näin mahdollistuu
eläminen nyt-hetkessä ja jumalan sijainti on ikuisessa ja ajattomassa nyt-hetkessä.
Jumala on päättymätön nyt. Jumala on ikuinen silleen jättäminen, yksi
ja jakamaton, vailla ilmenemismuotoa ja ominaisuuksia. Tätä ei-mikäänkokemusta
Eckhart pitää mielen vapautena. Vapaalle mielelle mikään ei ole
mahdotonta. Se ei häiriinny mistään eikä ole kiinnittynyt mihinkään. (Eckhart
2009, 31, 34, 35, 110–111, 113, 122, 126.)
Eckhartin ja Ristin Johanneksen opeissa on myös suuria eroja, jotka viittaavat
siihen, että maailma keskiaikana, jolloin Eckhart eli, oli vapaampi, suvaitsevampi
ja iloisempi kuin Ristin Johanneksen eläessä renessanssin loppupuolella.
Ainakin Eckhart itse tuntuu suvaitsevan jopa syntiä enemmän kuin
Ristin Johannes. Eckhart sanoo, että jos syntiä tekee, kannattaa tehdä mahdollisimman
suuri synti, koska jumala antaa suuret synnit mieluummin anteeksi
kuin pienet synnit. Jumala siis sietää Eckhartin mukaan synnin haittoja
jopa mielellään. Vaatimuksena anteeksiantoon kuitenkin on, että katumus
on aitoa. (Mestari Eckhart 2009, 58–59, 61, 64.)
Eroja löytyy myös siitä, miten Eckhart ja Johannes käsittävät yhtymyksen.
Johannes on sitä mieltä, ettei sielu yhtymyksessä sulaudu jumalaan eikä tule
46 / Heidegger lainasi Mestari Eckhartilta silleen jättämisen käsitteen. Myös Heideggerille silleen jättäminen
on keino vapauttaa ajattelu konkreettisista pyrkimyksistä ja haluista, valmiista käsiterakennelmista ja
konstruktioista. On oltava valmis antautumaan oudolle, sellaiselle mikä ei ensivaikutelman mukaan sovi ollenkaan
kuvaan. Silleen jättämisessä sanomme tekniselle maailmalle yhtä aikaan sekä kyllä että ei. Se on samanaikaista
aktiivisuutta ja passiivisuutta. Heideggerin käsitys silleen jättämisestä eroaa Mestari Eckhartin käsityksestä
siinä, että Heidegger ei jätä tahtoaan silleen päästääkseen jumalan tahdon sen sijaan. (Heidegger 2002.)
63