Lataa ilmaiseksi
Lataa ilmaiseksi
Lataa ilmaiseksi
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
2000. Siitä kun Purity and Danger ensimmäisen kerran ilmestyi vuonna 1966,<br />
oli tuolloin ehtinyt kulua noin 34 vuotta, joten Douglasilla on ollut runsaasti<br />
aikaa ottaa etäisyyttä teokseensa. Sen heikkoutena hän näkee, ettei teoksessa<br />
ole ottanut esille yhtymäkohtia luonnonkansojen tabu-ajattelun ja oman<br />
modernin ajattelumme välillä. Tämän seikan hän esipuheessaan pyrkii korjaamaan.<br />
(Douglas 2005b, 30–31.)<br />
Johdannossa Douglas kertoo, miten hän Purity and danger teoksessaan esitti,<br />
että meidän pitäisi myöntää vain pienen osan rituaalisesta käyttäytymisestämme<br />
kuuluvan uskonnon alueelle. Länsimainen kulttuuri poikkeaa primitiivisistä<br />
kulttuureista siinä, että sen piirissä kokemukset ja rituaalit niiden<br />
myötä jaetaan erilaisiin kategorioihin. Rituaalimme siis luovat erilaisia, toisiinsa<br />
liittymättömiä alamaailmoja. Primitiivisemmissä yhteisöissä sen sijaan<br />
lähes kaikki liittyy tavalla tai toisella uskontoon. (Douglas 2005a, 125–126.)<br />
Vääränä Douglas pitää Purity and danger -teoksen kirjoittamisen aikana<br />
vallinnutta käsitystä, jonka mukaan modernin ja esimodernin ajattelun välillä<br />
olisi laadullinen ero. Tuolloin tutkijat pitivät esimodernissa ajattelussa<br />
tyypillisenä piirteenä intuitionvastaisten agenttien syyttelyä yhteisöä kohdanneesta<br />
epäonnesta. Sitä vastoin he uskoivat, että modernissa ajattelussa<br />
pystytään tapahtumien materiaaliset syyt johtamaan näistä syistä johtuvista<br />
seurauksista. Tästä seurasi, että he näkivät esimodernin ajattelun ideologisena.<br />
(Douglas 2005b, 30.) Toisin sanoen ajateltiin, että epäonnen kohdatessa<br />
esimodernia yhteisöä sekä onnettomuus että siihen kohdistuvat rituaaliset<br />
vastatoimet selitettiin valtaa pitävien näkökulmasta. Näin epäonnea<br />
vastaan suunnatut toimet koituvat aina ainakin valtaeliitin, joskus koko yhteisön<br />
hyödyksi. Modernissa ajattelussa sitä vastoin uskottiin että syyt epäonneen<br />
pystytään analysoimaan objektiivisesti. Siksi myös vastatoimien uskottiin<br />
olevan esimoderniin verrattuna oikeampia ja parempia.<br />
Douglas pitää kuitenkin luonnon uhkien ja vaarojen hyväksikäyttämistä<br />
ideologisissa tarkoituksissa yhtä tyypillisenä sekä modernissa että esimodernissa<br />
ajattelussa. Hänen mukaansa vasta 1960-luvulla alettiin ymmärtää,<br />
ettei modernissa ja esimodernissa ajattelussa syytöksiä ja syyllisten etsintää<br />
koskien ollutkaan mitään eroa. Toisin sanoen oma, moderni ajattelutapamme<br />
sisälsi yhtälailla poliittista syyllistämistä kuin esimodernikin 82 . Tiede<br />
kaikessa edistyksellisyydessään ei ole pystynyt poistamaan ihmisissä piilevää<br />
vallanhimoa eikä heidän tapaansa uhata erilaisilla yhteisön sisäisillä tai<br />
ulkopuolisilla vaaroilla, jotta saavuttaisivat poliittiset päämääränsä. Doug-<br />
82 / Douglasin (2005b, 37–38) mukaan 1950-luvulla vallinnut käsitys esimodernin ajattelun heikkoudesta,<br />
ja sen syynä olevasta luonnonkansojen henkisestä pysähtyneisyydestä, johtui täysin omasta henkisestä pysähtyneisyydestämme.<br />
Vielä post-modernia aikaa elävillä opiskelijoilla, jotka pitävät itseään suvaitsevaisina, on<br />
tapana vetää jyrkkä raja oman kulttuurimme ja esimodernien kulttuurien väliin.<br />
90
Change language