Lataa ilmaiseksi
Lataa ilmaiseksi
Lataa ilmaiseksi
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Lepistö (1991) kategorisoi kirjassaan Kuvataiteilija taidemaailmassa 127 . Yleisimmin<br />
käytetty esimerkki äärimmäisestä taiteellisesta herkkyydestä lienee<br />
Vincent van Gogh. Hänen ajatuksistaan ja elämästään tiedetään melko paljon,<br />
sillä hänen runsas kirjeenvaihtonsa on hyvin säilynyt. Varsinaisen pyhimystarinan<br />
van Goghista loi kuitenkin Irving Stone (2001) romaanillaan<br />
Vincent van Gogh, hän rakasti elämää. Salvador Dali (1988) hyödynsi tehokkaasti<br />
myyttiä taiteilijasta hulluutta hipovana nerona väittäessään ainoaksi<br />
itsensä ja hullun väliseksi eroksi sen, ettei ole hullu.<br />
Suomen kuvataidetaidemaailmassa vastaavia viitteitä taiteilijoiden herkkähermoisuudesta<br />
voisi löytyä esimerkiksi Kalervo Palsasta 128 ja Vilho Lammista.<br />
Kirjallisuuden puolelta mainittakoon Aleksis Kivi ja Pentti Saarikoski,<br />
joista Saarikoski Dalin tavoin rakensi tietoisesti neromyyttiä itsestään. Taiteilijoiden<br />
keskuudessa liikkuessani olen havainnut, että he pääosin ovat henkisesti<br />
aivan yhtä terveitä kuin taidetta tekemättömät kanssaihmisensä. Usein<br />
taiteilijoita pidetään kuitenkin hieman erikoisina ja heille sallitaan enemmän<br />
käyttäytymisvapauksia kuin esimerkiksi virkamiehille.<br />
Taiteilijan suhteesta ”toteemiinsa”<br />
Nimi yhdistää toteemiin kuuluvat ihmiset sekä toteemieläimen, kasvin tai esineen<br />
ikään kuin samaksi suvuksi. Yhdessä ne muodostavat kiinteän järjestelmän.<br />
Ihminen luo itse toteeminsa mutta kokee itsensä silti siitä riippuvaiseksi.<br />
Taidemaailmassa yhteinen nimi ei yhdistä esimerkiksi taiteilijoita samalla<br />
tavalla kuin toteemiin kuuluvia. Ammattinimikkeet kuten esimerkiksi kuvanveistäjä<br />
tai kuvataiteilija, yhdistävät ihmisiä jonkin verran mutta toteemia<br />
vastaavasta perheyhteydestä ei voida puhua. Taiteessa taiteilija tekee taidetta<br />
mutta taide tekee taiteilijan 129 . Taiteilija on siis riippuvainen taiteesta. Toisiaan<br />
tukien taiteilijat ja taideteokset näyttävät muodostavan hyvin kiinteän<br />
järjestelmän. Taidehistoriaa lukiessa on usein mahdotonta erottaa teoksia<br />
taiteilijoista henkilönä ja heidän taiteeseen kuulumattomista tekemisistään<br />
ja ominaisuuksistaan (vrt. Lepistö 1991, 45–65). Taiteilija ja hänen teoksensa<br />
ikään kuin sulautuvat toisiinsa 130 . Tässä mielessä taidetta yleisesti voisi<br />
pitää jonkinlaisena toteemiolentona, jonka muotoja sekä teokset että tekijät<br />
ovat. Näin voisi ajatella sekä taiteilijoiden että teosten sisältävän taidemanaa,<br />
taiteen mystistä substanssia. Tätä substanssia voimistavia seremonioita olisivat<br />
muun muassa taidenäyttelyt. Eivät pelkästään avajaiset, vaan näyttelyt<br />
kokonaisuudessaan, koska initiaatiota läpikäymättömille katsojille on usein<br />
vasta avajaisten jälkeen mahdollista vahvistaa taiteellista substanssiaan käymälä<br />
näyttelyssä.<br />
116
Change language