Lataa ilmaiseksi

Taiteellisen työskentelyni aikaiset tapahtumat voi edellisestä päätellen laskea
kokemukseen kuuluviksi. Koin elämyksiä, ja niiden avulla todellisuus
muodostui minulle merkitykselliseksi. Subjekti ja objekti liittyivät yhdeksi
kokonaisuudeksi välillä jopa niin tehokkaasti, etten kokijana pystynyt erottamaan
niitä toisistaan. Kokemus oli elävä. Taiteellisen työskentelyn avulla se
suuntautui oman toimintansa ulkopuolelle ja merkityksellisti suuntautumisen
kohteena olleen aiheen niin, että aiheella taideteoksina saattaa edelleen
olla merkitystä lisäkseni jopa muille. Perttula tarkoittaa todellisuutta, mutta
ne tilanteet, joissa tekemisen kautta koin sulautuvani syntyvään teokseen,
olivat kuvitteellisia. Arkikokemuksessa elävälle sivusta katsojalle työskentelyni
todellisuus olisi merkityksellistynyt niin, että työstämäni teos ja minä
olisimme olleet omia erillisiä kokonaisuuksiamme, joita olisi yhdistänyt
vain tekeminen ja työväline. Perttulan (2006, 123) mukaan suurin osa kokemuksista
on ankarasti ajatellen kuvitteellisia, mutta tästä huolimatta muunlaisten
kokemusten kanssa samanarvoisia tutkimuskohteita. Siten elämysten
kuvitteellisuus ei vie tutkimukseltani luotettavuutta. Se päinvastoin tuntuu
kiinnikkeeltä, joka yhdistäessään subjektin ja objektin luo kokemuksen.
Kokemuksen tutkimisessa on Perttulan (2006, 136) mukaan kyse siitä, että
tutkittavana oleva asia, siis kokemus, pyritään tavoittamaan sellaisena kuin
se tutkimuskysymyksen näkökulmasta on. ”Fenomenologisen tutkimuksen
tavoite on ymmärtää ihmisen välitöntä, siis aiheeseen uppoutunutta kokemusta”
(Perttula 2006, 139). Tutkimuksessani välitön, aiheeseen uppoutunut
kokemus pyrittiin tavoittamaan ja ymmärtämään tutkimuskysymyksen näkökulmasta.
Empiiristä tutkimusosuutta pitäisi kuitenkin edeltää tutkijan kiinnostus
toisen kokemuksiin (Perttula 2006, 136). Tutkimustani edelsi toisen kokemuksien
sijasta kiinnostus toiseuden kokemuksiin. Koska tarkoitan toiseuden
kokemuksilla sellaisia elämyksiä, joita en ennen tutkimusta pystynyt sanallistamaan
ja jotka unien tavoin haihtuivat muistista lähes välittömästi kuvanteon
jälkeen, uskon tämän toiseuden tuntemattomuudessaan lähestyvän
sitä toiseutta, joka ilmenee vieraana henkilönä.
Perttulan (2006, 140) mukaan kokemusta ei voi tutkia empiirisesti jos tutkimukseen
osallistujat eivät kuvaa kokemuksiaan, sillä elämyksellisessä muodossaan
kokemukset eivät ole empiirisesti tutkittavissa. Koska tutkimusaineistoon
on voitava palata, esimerkiksi piirtäminen ja kirjoittaminen ovat Perttulan
mukaan jo itsessään tutkimusaineiston tallentavia kuvaustapoja. Nämä
kokemuksen tutkimisessa vaadittavat ehdot tutkimukseni täyttää. Tutkimuksessani
elämykset tosin kuvataan syntyviin teoksiin samanaikaisesti kun
ne ilmenevät. Fenomenologian näkökulmasta ne siis näyttäytyvät sinä, mitä
ne eivät ole, eli ”ikään kuin”, koska teos ei ole elämys mutta elämys näyttäytyy
teoksena (ks. Heidegger 2000, 51). Tämä lienee taiteellisen tutkimisen
219