Lataa ilmaiseksi

tavasti enemmän matojen massalta jossa on paljon (ainakin metri) syvyyttä
ja pimeyttä. Elävältä tilalta, kuutiolta matoja.
18.10.2004: Varsinkin madot: niiden punaiset muodot […] katosivat tummuuteen
kuin itsestään ja työ alkoi näyttäytyä minulle kolmiulotteisena […] Kun
lisäsin kiillot matoihin vaaleammalla punaisella, alkoivat madot vaikuttaa eläviltä,
samalla koin niiden massan kasvavan syvyyssuuntaan niin, että saatoin
kuvitella sen painon – viileyden ja liukkauden – mukaan tuli myös liikkeen
tuntu – jatkuvaa yhtenäistä liikettä, elävää massaa. Tämän tunsin käsivarsissa
– kuin olisin kannatellut sylillistä matoja – en kuitenkaan mitenkään voimakkaasti
vaan jotenkin ulkopuolisena. Minkäänlaista vastenmielisyyden tunnetta
ei ollut – multa ja kuolema olivat kuitenkin jotenkin voimakkaasti läsnä.
20.10.2004: Liitin haavan päälle siteeksi käärityn kankaan, veri oli itsestään
selvä lisä lakanaan. Ensin lisäsin punaista […] hyvin varovasti syvimpiin poimuihin,
mutta sitä alkoi pian ”tihkua” kankaan läpi yhä suuremmalta alueelta.
Lopetin veren maalaamisen ”tarinassani” juuri ennen kuin koko kangas
olisi läpimärkä ja verta alkaisi valua sen läpi vielä maalaamattomille alueille.
Sen tuoksu tuntuu hieman makean karvaalta vielä tätä maalauksen edessä
kirjoittaessani. Myös rinnan alla on kuvotusta. […] ”Kauluksen” muodostava
rätti tuli kuten päänkin siteet, samoin sen veritahrat. Niitä maalatessa minulla
oli tunne, että Freudin pää on irrotettu ruumiista – kangas on löysä, se ei
kiristy minkään päälle, sen alla ei voi olla muuta kuin matoja.[…] Matoja on
paljon mukavampi maalata kuin kukkia ja lehtiä – ne ”elävät” erilailla – niitä
pääsee lähelle, niihin voi sukeltaa.
Lisäksi olen kokenut maalauksissa voimakkaasti kehollisena myös valon illuusion.
Se muodostuu teoksiin varjoja maalatessa. Voimakkaasta, 29.9.2004
koetusta valoelämyksestä kerroin jo hurmioitumista käsittelevän luvun lopussa.
Samantapaisen vaikka heikomman elämyksen olen kirjannut työmuistiinpanoihini
11.10.2004:
Valoa esiin maalatessani […] koin taas jotain kehollista – solar plexuksesta lähtevää
lämpöä, väreilyä – hyvää oloa joka on minua mutta myös maalausta ja maalaamista.
Tosin kokemus oli heikko […] Kun havaitsin tuntemuksen, se hävisi lähes
saman tien ja vaikka maalaaminen sujui suhteellisen mukavasti ei tunne palannut.
Valon illuusio saattaa lisätä kuvaan eläytymistä niin voimakkaasti, että todellisuus
ja kuviteltu sekoittuvat unenomaiseksi harhaksi. Tällöin saattaa kokea
tunkeutuneensa kuvaelementtien ohi kuvasyvyyteen. Tämän tyyppisestä sekavasta
kokemuksesta kertoo työpäiväkirja 10.8.2004:
193