09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

kaa itsekin muuttua olemattomammiksi. Oman luovan tekemisen kautta on

mahdollisuus edes väliaikaisesti siirtyä pois arjen rutiineista ja tietotekniikan

hallitsemien alueiden ulkopuolelle. Tällöin on mahdollista kokea eräänlainen

yhtymys, päästä kosketukseen itsen kanssa. Myös Dissanayake (2000,

192, 202) näkee nykyisessä, pääosin tietokoneella tapahtuvassa työnteossa piilevän

vaaran, että maailman kehollinen kokeminen jää heikoksi. Kehon käyttäminen,

tutkiminen ja kuvaaminen johtavat tunnepohjaiseen, tajunnalliseen

ja manuaaliseen tyydytykseen. Harhautukset ja epäsuorat kokemukset ovat

muodostuneet kulttuurissamme seremonioiksi, keinoiksi joilla markkinavetoinen

yhteisö artikuloi omat versionsa ikuisista merkityksistä. Ne kohdistetaan

kuitenkin Ihmisten sijasta kansainvälisen kaupan selviytymiseen, hyvinvointiin

ja lisääntymiseen.

5.4

Miet teitä

Vertaillessani kuvataiteilijan työskentelyssä ja kuvataidemaailmassa esiintyvää

rituaalista käyttäytymistä havaitsin kuvataidemaailmassa esiintyvän enemmän

rituaalista ajattelua kuin varsinaisia rituaaleja 279 . Tämä on ymmärrettävää,

koska kuvataidemaailman olemassaolo riippuu pitkälti rituaalisesta ajattelusta

280 . Kuvataidemaailmassa suoritettavien rituaalien, kuten kuvataiteilijaksi

tai kuvataiteen tuntijaksi initioitumisen, tarkoituksena on rituaalisen

ajattelun aseman vahvistaminen kuvataiteessa. Niiden avulla pyritään ylläpitämään

käsitystä, jonka mukaan initioiduilla on kuvataiteen maallikkoyleisöltä

salattua tietoa ja ymmärrystä.

Erityisen mielenkiintoisena kuvataidemaailmassa esiintyvästä rituaalisesta

ajattelusta nousi esiin taidemanaksi kutsumani ilmiö. Kyse on taiteen sosiaalisesta

merkityksenmuodostumisprosessista, joka ilmenee mystisen substanssin

kaltaisena. Kuvataidemaailman perimmäisenä tarkoituksena tuntuu

olevan lisätä sitä kuvataiteeseen, jotta taide vaikuttaisi mahdollisimman

arvokkaalta. Kuvataiteen merkityksen lisäksi taidemana voimistaa myös kuvataidemaailman

valtaa ja taideobjektien taloudellista arvoa. Sen tärkeänä

tehtävänä on siis toimia kuvataidemaailmaa ylläpitävänä voimana. Taideuskovan

yhteisön näkökulmasta tärkeintä on taideobjekteissa, kuvataidemaailmassa

ja kuvataiteilijoissa piilevän taidemanan määrä. Silti se on taiteeseen

uskovien kohteisiinsa projisoimaa. Paljon puhutaan olioiden ja ilmiöiden tai-

279 / Douglasin (2005a) mukaan rituaalien tarkoituksena on oman kulttuurinsa säilyttäminen ja luominen.

280 / Douglasin (2005a) mukaan se, että kuulumme yhteisöömme kehollisina olentoina, estää meitä näkemästä

symbolisesti rakennettujen todellisuuskuviemme taakse.

224

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!