Lataa ilmaiseksi

teellisuudesta, jolloin usein annetaan ymmärtää, että taiteellisuus olisi sama
asia kuin taidemana. Kuitenkin esimerkiksi Picasson epäonnistuneimmatkin
teokset ovat arvokkaita ja niitä esitellään maailman museoissa suurena taiteena
vain, koska ne ovat Picasson tekemiä. Vaikka taiteellisuus niistä saattaa
lähes tyystin puuttua, niissä on runsaasti taidemanaa, sillä niiden luoja
on myyttinen taiteilijanero. Tästä voidaan päätellä, että taidemana ei voi tarkoittaa
samaa kuin taiteellisuus. Se ei tarvitse ilmetäkseen kokijansa elämyksiä
tai oivalluksia. Riittää, kun taideyleisö kollektiivisesti ja kritiikittömästi
uskoo jokin kuvataidemaailman taiteeksi julistaman olevan taidetta. Taidemanan
ilmenemistä tutkien tapahtuva kuvataidemaailman kriittinen erittely
olisi hyvä aihe uuteen tutkimukseen.
Kuvataidemaailmaa voidaan verrata uskonnolliseen yhteisöön, perustuuhan
se pitkälti uskomuksiin jostain, mikä on olemassa vain siihen uskovien
ajattelussa. Tämä ei kuitenkaan vähennä kuvataidemaailman eikä varsinkaan
taiteen merkitystä. Itse asiassa rituaalinen käyttäytyminen on yksi niistä voimista,
jotka johtivat yhteiskuntien ja kulttuurien syntyyn. Kehitystä jarruttavan
konservatiivisuuden lisäksi rituaalisesta käyttäytymisestä löytyy myös
myönteisiä vaikutuksia. Se muun muassa vakauttaa yhteisöä voimistamalla
yksilöiden yhteenkuuluvuutta, luo yhteisölle kollektiivisen muistin ja sopeuttaa
yksilöt kulttuuriin. Jopa länsimainen nyky-yhteiskuntamme demokratian,
edistyksen ja jatkuvan taloudellisen kasvun myytteineen on mahdollinen
pääosin rituaalisen ajattelun ja sitä tukevien rituaalien ansiosta. Jos
usko edellä mainittuihin myytteihin lakkaisi, romahtaisi mitä todennäköisimmin
koko sivilisaatiomme. Huizinga (1967) ehdottaa kirjassaan Leikkivä
ihminen, että nykyihmisestä voisi nimityksen homo sapiens, viisas ihminen,
sijasta käyttää nimitystä homo ludens, leikkivä ihminen. Samoin nimitys
homo ritualis 281 , rituaalinen ihminen, kertoisi meistä enemmän kuin kyseenalaista
viisauttamme korostava homo sapiens.
Taidemanan merkitys yksittäisen taiteilijan luovassa työssä on vähäinen,
eikä sitä voi verratta taidemanan tärkeyteen kuvataidemaailman olemassaolon
mahdollistajana. Työskennellessään taiteilija harvemmin miettii, miten
saisi siirrettyä teoksiinsa mahdollisimman paljon taidemanaa. Yleensä
hän työstää teoksiaan, koska pyrkii niiden kautta sanomaan yleisölle jotain,
ei pelkästään luodakseen itsestään myyttisen neron. Taiteilijoista löytyy kyllä
niitäkin, jotka pyrkivät luomaan itsestään neromyytin. Tietoinen itsensä
julkisuuteen nostaminen saattaa kuitenkin jopa vähentää kyseisen taiteili-
281 / Nimitys on melko yleisesti käytössä.
225