Lataa ilmaiseksi

sesti asetetaan arkkuun. Kaikissa alttarimaalauksen osissa ihmiset on kuvattu
niin ihmismäisiksi, että jopa heidän rumuutensa on päässyt kuvaan. Keskitaulun
groteskit hahmot ovat laihoja, suurijalkaisia ja näyttävät likaisilta.
Edes Jeesus ei säteile puhtautta ja elinvoimaa vaan hänen ruumiinsa on tumma,
yleissävyltään ruskean harmaa. Jeesuksen iho on täynnä pieniä haavoja
joista siellä täällä pistää esiin katkenneita piikkejä. Keskitaulussa, jossa häntä
kuvataan Golgatalla, hänen kehonsa on laiha ja jännittynyt, jalat ja kädet
kouristuneisiin asentoihin jähmettyneet ja niska luonnottomasti alas ja vasemmalle
sivulle taipunut, aivan kuin se olisi murrettu. Maalauksesta saakin
käsityksen, että Isenheimin Jeesus koki väkivaltaisen kuoleman jo ennen
ristille naulitsemistaan ja hänet ripustettiin sinne vasta kun ruumis oli
jo ehtinyt jäykistyä. Mielestäni Grünewaldin Jeesus joka tapauksessa kuvaa
harvinaisen hyvin ihmisen kokemaa tuskaa. Olemuksellaan se viittaa enemmän
keskitysleirivankeihin kuin barokkiajan rennonlihaksikkaisiin Jeesuksiin,
jotka risteillään ovat juuri aloittamassa iloisen tanssin.
Groteskiudestaan johtuen Grünewaldin ristillä roikkuva Jeesus on ainoa näkemäni
Ristiinnaulitun kuvaus, joka minuun on pystynyt tekemään vaikutuksen.
Huolimatta koomisista piirteistään, tai juuri niiden vuoksi, se pystyy herättämään
myötäelämisen tunteita. Toisaalta Jeesuksen hahmoon projisoidut
tuska, kauhu ja voimattomuuden tunne, toisaalta kuvan ulkopuolelle jääneiden
kiduttajien sadistinen omnipotenssi, saavat aikaan ristiriitaisia tuntemuksia.
Samanlaista ristiriitaa olen yrittänyt luoda moniin omiin teoksiini. Piirrokseni
Ecce homo aloitin piirtämällä oman versioni Grünewaldin Ristiinnaulitun
päästä 189 . Sen jälkeen kuva jatkui vapaasti mielleyhtymien kautta, mutta
onnistui säilyttämään kärsimyksen ja jännitteisyyden tunnun, joka lähenee
Issenheimin keskitaulun Ristiinnaulitusta huokuvaa tunnelmaa.
Kuvataiteen ulkopuolelta on mainittava François Rabelais, jonka kirjat ovat
tehneet minuun syvän vaikutuksen. Hänen romaaniensa sisällöt groteskissa
hillittömyydessään, yllätyksellisyydessään, epäyhtenäisyydessään, yliampuvuudessaan
ja ironiassaan 190 ovat kuin sanoin maalattuja rinnakkaiskuvia
Boschin ja Bruegelin maalauksille. Erittäin hyvällä syyllä niitä voisikin pitää
myös surrealismin esikuvina. Rabelais on kirjoittanut teoksissa muun muassa
189 / Kuvan ristiriitaa voimistaakseni piirsin Jeesuksen kaulan jatkumaan käärmeenä, josta hänen vartalonsa ja
raajansa nousevat esiin epäloogisina pullistumina. Muutama vuosi myöhemmin selatessani H. R. Gigerin (2001, 33)
teosta HR GIGER ARh+ löysin kuvan hänen maalauksestaan Chidher Gün. Myös Gigerin Jeesuksen päästä löytyy selvät
viitteet Grünewaldiin ja hänenkin Jeesus-hahmonsa jatkuu päästä käärmemäisesti luikerrellen. Gigerillä tosin käärmemäinen
keho voi esittää myös suolta tai viemäriputkea, ilmeisesti näitä kaikkia.
190 / Rabellaisilta (1990, 152–157) löytyy hänen sankareittensa maanpäällisten seikkailujen lisäksi myös helvetin
kuvauksia, joita voisi paremminkin kuvata lohdullisiksi ja boschmaisen koomisiksi kuin pelottaviksi. Esimerkkinä Pantagruel,
Dipsodien kuningas -teoksessa kuolleista herätetyn Epistemonin positiivinen kuvaus helvetistä, jossa maalliset
hirmuhallitsijat olivat joutuneet tekemään sangen vähäarvoisia töitä mutta saivat työstään sentään palkkaa.
Niille, jotka olivat eläneet köyhinä (filosofeille), oli helvetissä tarjolla yltäkylläinen elämä entisten isäntiensä isäntinä.
159