09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

ni kuuluneet näyttelytkin pidetty. Tutkimuksen taiteellinen osa oli siis valmis.

Koska en pysty kokemaan muiden taiteilijoiden elämyksiä, pidän oman

työskentelyn tutkimista luotettavimpana tapana saada tietoa yksittäisen, perinteisillä

menetelmillä työskentelevän taiteilijan työtavoista ja varsinkin hänen

mietteistään, elämyksistään ja kokemuksistaan. Omaa työskentelyä tutkiessani

minulla oli muistikirjojen ja teosten lisäksi apuna myös muistikuvat

tapahtumista ja siksi jo kerran sanallistettujen tapahtumien kuvittelunvarainen

uudelleenrakentaminen jäi vähäiseksi. Se olisi kuitenkin saanut tutkimuksessani

ratkaisevan osan, jos olisin kerännyt aineistoni kuuntelemalla ja

lukemalla muiden kertomuksia kuvanteosta. Lisäksi pääsin arvioimasta sitä

mahdollisuutta, että haastateltavani jättäisivät itse outoina pitämiään elämyksiä

kertomatta tai liioittelisivat niitä rakentaakseen itsestään myyttistä

taiteilijaneroa. Kokonaan en tältä jo kerran sanallistetun uudelleen tulkinnalta

edes omaa työskentelyäni raportoidessani säästynyt, sillä voimakkaimmat

elämykset saattavat kadota muistista unien tavoin varsin pian niiden kokemisen

jälkeen, jolloin jäljelle jäävät vain työpäiväkirjamerkinnät ja syntynyt

teos. Tällaisissa tilanteissa osoittautui hyödylliseksi, että niinä kertoina kun

kuvantekoon eläytyminen oli voimakkaimmillaan, jonkinasteinen haltioituminen

jatkui vielä muistiinpanoja tehtäessä. Sen aikana olin ikään kuin elänyt

kuvanteon aikaiset kokemukset uudelleen.

Lisäksi pidin oman työskentelyn tutkimisessa hyvänä sitä, että minulla oli

aina tarpeen mukaan mahdollisuus toistaa niin maalaamalla kuin piirtämälläkin

tapahtuva kuvanteko. Teoreettinen tietoni rituaalisesta käyttäytymisestä

puuttui vielä tässä vaiheessa lähes kokonaan 8 . Osoittautuikin järkeväksi, että

vasta tuolloin aloin tutustua rituaalisesta käyttäytymisestä tehtyihin tutkimuksiin

ja työstämään tutkimukseni kirjallista osaa, koska tässä järjestyksessä

työskennellessäni minulla ei ollut pelkoa siitä, että kuvistani tai niiden tekemisestä

tulisi millään lailla kuvittavaa tai muuten tekstiä pönkittävää materiaalia.

Tutkimusaineisto ja tutkimustehtävä

Tutkimusaineistoni koostuu näyttelyissä esillä olleista teoksista, niiden kuvallisesta

dokumentaatiosta ja työpäiväkirjoista. Aineiston dokumentointi alkoi

ideoiden ja innoituksen keruusta ja päättyi näyttelyn purkuun ja sen jälkeisiin

tuntemuksiin. Se oli koottu 2002–2004 tiiviissä taiteellisen työskentelyn

vaiheessa, jonka aikana valmistui myös runsaasti näyttelyistä pois karsiutuneita

piirroksia. Sitä, miksi keskityin oman työskentelyni tutkimiseen,

8 / Vaikka olinkin tutustunut Durkheimiin, en ollut tuolloin ajatellut käyttäväni häntä tutkimuksessani.

20

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!