Lataa ilmaiseksi

52
Esteettisen kokemuksen lisäksi voidaan hurmioitumiseksi laskea myös autuuden
tunne. Siitä, miten Barthes autuuden tunteen käsitti, kertoo Kortelainen
(2009, 129, 132–133), että Barthesin autuuden (jouissance) tunne sulatti
ja häivytti rajan kivun ja nautinnon sekä minän ja muun välillä. Autuus iski
tietoisuuteen arvaamatta ja saattoi jopa vahingoittaa kokijaansa. Se muistutti
subliimia ja traagisuutta mutta ylitti ne olemalla seksuaalista. Seksuaalisena
se sisälsi sekä kevytmielisyyttä että kuolemanviettiä. Barthes kuvasi nautintoa
villiksi tunteeksi, joka ei noudattanut lakeja. Hänen mukaansa elämystä
ei voida kuvata sanoin, sillä sen kokija on suistanut kielen ulkopuolelle.
Parasta antia Kortelaisen teoksessa on, että se sisältää sellaisten henkilöiden
elämyksiä, jotka ovat itse kokeneet taideteosta vastaanottaessaan hurmioitumiskokemuksen.
Seuraavassa referoidaan niistä joitakin esimerkkejä.
Eräs taidemaalauksen edessä haltioituneista kertoo, että hän tunsi olevansa
samaan aikaan maalauksen edessä sen katsojana ja sen sisällä elämässä maalauksen
elämää. Tästä huolimatta hän ei samastunut maalauksen esittämien
henkilöiden elämään vaan pysyi maalauksen sisäpuolella ollessaankin sen tapahtumien
ulkopuolisena tarkkailijana. Toiselle taiteenystävälle sattui Amsterdamin
Rijksmuseumissa niin, että hän pysähtyi erään taulun eteen ja koki
yllättäen siirtyvänsä outoon maailmaan. Oli kuin energiaa olisi siirtynyt
maalauksesta häneen. Kehossa tämä tuntui lämpönä, värinänä, pistelynä ja
miellyttävänä kokonaisvaltaisena olemisena. (Kortelainen 2009, 162, 234–235.)
Flaubert koki hurmion nähdessään Pieter Brueghel nuoremman maalaukseen
Pyhän Antoniuksen kiusaus. Maalauksen Flaubert koki kihisevänä
ja kuhisevana kokonaisuutena, joka virnisteli groteskilla ja kiivaalla tavalla.
Samalla hetkellä koko galleria hänen ympäriltään ikään kuin katosi. Ennen
hallusinaatiokokemuksiaan Flaubert tunsi jonkinlaisen ennakkovaroituksen.
Sitten hän huomasi muistinsa ikään kuin yhtäkkisesti miehitetyn ja riistetyn
häneltä. Muistikuvat hävisivät. Hallusinaatio saattoi alkaa yhdestä kuvasta,
joka sitten laajeni peittäen todellisuuden. Flaubertissa ei nykynäkökulmasta
ole havaittavissa mitään erityisen sairaalloista, tosin hänellä oli poikkeuksellisen
voimakas näkömuisti. (Kortelainen 2009, 191, 198, 201.) Ehkä hyvä näkömuisti
todella edesauttaa hallusinaatioiden kokemista. Sen avulla tapahtumat
on mahdollista muistaa hyvinkin elävinä kolmiulotteisina kuvina ja
myös kuvitelmat muuttuvat sen avulla toden tuntuisiksi.
Kortelainen (2009, 262) näkee taiteellisen hurmioitumisen rinnakkaisena
ja tasavertaisena uskonnolliselle hurmioitumiselle. Keinot hurmoksen
saavuttamiseksi eivät hänen mukaansa ole keskenään hierarkkisia. Kortelainen
uskoo että perusinhimillinen hartaudentunne on synnyttänyt niin taiteet
kuin uskonnotkin.
Kortelaisen ”perusinhimillisen hartaudentunteen” kuuluminen ihmisen perusominaisuuksiin
edellyttäisi jonkinlaisen vaistonomaisen tarpeen hartauteen.