Lataa ilmaiseksi

tyin kuitenkin maalaamaan heti kun tunsin itseni tarpeeksi hyväkuntoiseksi.
Hämmästyksekseni särky heikkeni työskentelyn aikana ja hävisi innoituksen
syvetessä kokonaan. Työpäiväkirjamerkintä kuvanteosta kivun poistajana
21.6.2004:
”Oikeassa kyynärpäässä oleva värttinäluun murtuma on estänyt noin 3:ksi viikoksi
maalaamisen […] tänään kuitenkin jatkoin maalaamista […] työskentely
ei tuntunut hankalalta, vaan kuvat muodostuivat hieman kuin itsestään.
Kipeä käsi muistutti kuitenkin itsestään koko työskentelyn ajan […] Nyt kun
olen onnistunut hieman maalaamaan on olo henkisesti parempi. [Kahden tunnin
jälkeen päätin lopettaa työskentelyn siltä päivältä. Illalla minun oli kuitenkin
pakko palata jatkamaan kuvantekoa.]
En sitten malttanutkaan pysyä poissa vaan tästä päivästä tuli yht. 6h.n päivä.
Illalla (klo on nyt 23.05) kaikki säryt unohtuivat ja olin taas ikään kuin ”sisällä
teoksessa”. […] unohdin maalatessani täysin murtuman ja olin joka kerta
hieman hämmentynyt, kun yritin tarttua johonkin oikealla kädelläni eivätkä
sormeni toimineetkaan”
Seuraavana päivänä projisoin tuskani valmistuvaan kuvaan tietoisesti. Tästä
kertoo työpäiväkirja merkintä 22.6.2004:
Säryt eivät tunnu säryiltä kun kuvittelen, ettei niitä ole. Tilalle tulee hyvin
kärsimätön olo. […] Aggressioita purin maalatessani ”päähirviön” jalattoman
säären ja reiden, niistä tuli nyljetyt ja mätänevät, samoin taimmaisesta pakarasta.
Oli tunne että maalaan kuvaa oikeasta kyynärvarrestani – juuri tältä
se varmasti näyttää jos ottaa ihon pois. Olen rikki ja maalaan rikkinäistä.
Kuvanteon taika ei kuitenkaan toiminut, kun tuska ylitti tietyn kynnyksen.
Kipulääkityksen loputtua särky tuntui niin paljon voimakkaampana, ettei se
maalatessa enää unohtunut. Yritin silti hyödyntää omaa särkyäni, jotta saisin
kuvattua tuskan mahdollisimman voimakkaana maalauksessani. 28.6.2004
työpäiväkirjamerkintä kertoo yrityksestä projisoida kipu teokseen:
Oikea käsi on kovin kipeä. Olen nyt ollut muutaman päivän ilman särkylääkettä,
ja se muistuttaa olemassaolostaan kokoajan – siis jatkuvasti. […]
Todellinen kipu ei siis auta eläytymään tuskaan kuvassa, vaan päinvastoin pitää
sen ulkopuolella, kuin ”brechtiläinen vieraannuttamisefekti” ikään.
Magiaa edustaa myös tapa ajatella kuumeen siirtyminen kuvanteossa tekijästä
teokseen. Siitä kertoo työpäiväkirjamerkintä 19.9.2004:
195