Lataa ilmaiseksi

sottuna viehättävän voi tarkemmin nähtynä kokea jopa luotaantyöntäväksi.
Hän on jo ehtinyt nähdä vähintään yhden yksittäisen teoksen eikä selviä
kokemuksestaan muuten kuin hyväksymällä sen elämykseksi, jonka dialogi
teoksen/näyttelyn kanssa hänessä on aiheuttanut. Dialogia ja ansaan jäämisen
tunnetta olen pyrkinyt voimistamaan sillä, että maalaukseni usein ikään
kuin katsovat takaisin. Jos katsojaan tuijottavat kasvot teoksista puuttuvat,
löytyy niistä usein häneen tuijottavia yksittäisiä silmiä 268 . Hänet on siis nähty.
Toinen mahdollisuus on että hän yrittää unohtaa näkemänsä. Molemmissa
tapauksissa näyttely on vaikuttanut häneen jollain tavalla ja taide on päässyt
levittäytymään profaaniin. Seuraavassa ajatus taiteen ja pyhän leviämisen
vastaavuudesta työpäiväkirjamerkinnässä 6.11.2004: ”Idea kuitenkin on, että
se, minkä pitäisi olla haudassa, onkin galleriassa – tarttuu ja saastuttaa…”
Ansa-metaforan takana ei ole mitään poliittista tai uskonnollista ajatusmallia,
jonka yrittäisin näyttelylläni siirtää katsojiin. Kyseessä on ”metsästäminen”
puhtaana huvina, muinaisten esivanhempieni suorittaman ansametsästyksen
jäljittely. Rituaalisena käyttäytymisenä kyseessä on esi-isien toiminnan
jäljittely, siis eräänlainen jäljittelyriitti. Tässä riitissä teokset eivät
ole malleja pelkästään tuleville sukupolville vaan ennen kaikkea aikalaisilleni.
Taidemanan ja esteettisen elämyksen lisäksi toivon katsojien saaneen
näyttelystäni edes hieman enemmän halua itseään ympäröivien itsestäänselvyyksien
kyseenalaistamiseksi. Toisin sanoen sen huomaamista, että asiat
harvoin ovat miltä näyttävät. Itsestään selvyyksillä viittaan rituaaliseen ajatteluun.
Itsestäänselvyydet jaan kahtia, yksittäisiin ja yleisiin.
Yksittäisiin kyseenalaistettaviin itsestäänselvyyksiin voin kuulua esimerkiksi
minä taiteilijana. Näyttelyni katsojassa mahdollisesti herättämä viha
taiteilijaa kohtaan on yhtä oikea tapa reagoida näyttelyyn kuin ihailu 269 tai
mikä tahansa muukin tunnereaktio. Samoin yksittäiseen kuuluu katsoja itse.
Näyttely saattaa houkutella hänet itsereflektioon. Tärkeää on, että näyttely
aiheuttaa katsojassa jonkinlaisen reaktion.
Yleiset kyseenalaistettavat itsestäänselvyydet liittyvät katsojaa ympäröivään
kulttuuriin ja yhteiskuntaan, sen yhteisöihin ja alakulttuureihin sekä
maailman tilaan. Kyseenalaistaminen tosin näyttäytyy rituaaliselle käyttäytymiselle
päinvastaisena toimintana, mutta ”ansa” jolla olen kyseenalaistamisen
pyrkinyt aikaansaamaan, kuuluu rituaalisen käyttäytymisen piiriin.
268 / Ensimmäisten dagerrotypioiden selväpiirteisyys koettiin aikoinaan hämmentävänä ja kiusallisena. Pelättiin,
että myös kuvien pienet ihmiset pystyivät näkemään katsojansa. (Benjamin 1989, 123.)
269 / Ihminen tekee paljon ansaitakseen toisten hyväksynnän ja ihailun. Itsensä toteuttaminen vaatii sosiaalista
toteutumista. (Dissanayake 2000, 187)
211