Lataa ilmaiseksi

Siouxien ”wakan” 67 , irokeesien ”orenda” 68 ja melanesialaisten ”mana” sisältävät
kaikki ajatuksen pyhästä itsestään (Durkheim 1980, 175). Ne vaikuttavat
kaikkeen sellaiseen, mikä on arjen ja profaanin tavoittamattomissa. Koska
manan, wakanin ja orendan idea Durkheimin mukaan on täysin sama, tulen
käyttämään tästä eteenpäin pelkästään sanaa mana.
Manaa on poppamiehillä, papeilla, pyhimyksillä, intuitionvastaisilla agenteilla
ja pyhillä esineillä. Esimerkiksi melanesialaiset uskovat elämänsä aikana
määrätyllä tavalla toimineiden vainajien sieluilla olevan manaa ja palvovat
niitä. Tavallisten vainajien sielut eivät ole persoonallisia vaan siirtyvät kuoleman
jälkeen elävöittämään uutta yksilöä ja samalla uutta persoonaa. Totemistisessa
yhteisössä mana jakautuu hierarkkisesti siten, että eniten sitä on
toteemin kuvallisilla ilmaisuilla, seuraavaksi eniten toteemieläimillä ja kasveilla
ja vähiten klaanin jäsenillä. Mana kuten sielukin voi jakautua ja kertautua
loputtomasti. Manan idea ei silti edellytä sielun ideaa. Sitä vastoin sielua
ei voi ymmärtää ilman manan ideaa. Durkheimin mielestä sielun idea onkin
peräisin manan ideasta. Maailmassa ei siis ole mitään sellaista missä ei
olisi manaa, mutta sen määrä eri olioissa ja eri aikoina vaihtelee. Mana voi
toimia kaikin tavoin sekä hyväksi että pahaksi. Elämä onkin vaihtelevan manan
keskinäistä taistelua, jossa heikomman on väistettävä vahvemman tieltä.
Koska mana ei kiinnity mihinkään mutta voi kätkeytyä melkein mihin tahansa,
saattaa sen määrä samassakin objektissa vaihdella. Jos yksilö pystyy
kontrolloimaan manaa ja keräämään sitä itselleen, lisää se haltijansa mahtia
ja vaikutusvaltaa. (Durkheim 1980, 77–78, 182, 241, 243–244.)
Mana ei näin ollen ole mikään toteeminen olento tai kuva, vaan siihen sisältyvä
nimetön ja persoonaton voima. Sitä ei siis sovi sekoittaa edellisiin.
Toteemikultissa ei näin ollen palvotakaan eläimiä, kasveja tai elottomia esineitä
vaan niihin kätkeytyvää manaa. Durkheim näkee sen kääntämisen sanalla
”suuri henki” manan vakavana väärintulkintana. Hän olettaa manan
edustavan uskonnollisuuden preanimistista vaihetta, jossa riittien kohteena
on persoonaton voima. Kyseessä on voima, jonka voimme antaa kaikelle ta-
67 / Nykyisin wakan eli Wakhá ymmärretään yliluonnolliseksi voimaksi, joka voisi vastata meidän kulttuurimme
käsitystä pyhästä, mystisestä ja ihmeellisestä. Se on näkymätön ja persoonaton voima joka kuuluu
kaikkiin olioihin. Se on piilevää ja saattaa oliot dynaamisiksi kun ne tulevat aktuaaleiksi. Wakhán voimien kokonaisuus
on nimeltään Wakhá-Takhá. Se hallitsee kaikkea ja on kaikki, vain pahat henget jäävät sen ulkopuolelle.
Se on yhtä aikaa sekä yksi että monta. Wakhá-Takhá on henkiolento vailla muotoa ja siihen sisältyy kaikki
aineellinen ja aineeton sekä näkyvä ja näkymätön. (Smedman 2004, 165–167.) Se siis muistuttaa jossain määrin
taolaisten Taoa.
68 / Viimeaikaisten orendaa koskevien näkemysten mukaan se on peräisin liikkuvan ja liikkumattoman kielitieteellisistä
kategorioista, sekä intiaanien ja muiden kuin intiaanien ajattelua luonnehtivista havainnoimisen
eroista. Suojelushengen käsitteestä on löydetty yhtäläisyyksiä irokeesien Uki-ilmiöön. Orenda on voima, joka
tasapainottaa maskuliinisen Ukin ja feminiinisen Utkö’n välistä vuorovaikutusta. Ukiin tai Utkoon ei liity moraalisia
sisältöjä eikä kumpikaan voima esiinny yksin. (McElwain 2004, 124–125.)
80